—On kuultu! sanoivat pojat yhteen ääneen. Ihan toki itse maapoliisi kävi sanomassa.

—Ja silti vain lipputankoa pystytätte?

—Nythän se vasta pystytetäänkin!

Reippaita poikia! ajattelin—enkä voi kieltää, että he mielestäni tekivät niinkuin tehtävä onkin.

—Mutta jos tulee ja vetää alas lippunne?

—Ei vedä meidän lippuamme!

Heidän näytti olevan vaikea pidättää nauruaan, ja he näyttivät hyvin veitikkamaisilta, iskivät toisilleen silmää ja olivat salaperäisen näköisiä.

Mutta kun seuraavana iltana, sunnuntaina, saavuin juhlapaikalle, ei siellä liehunutkaan mitään lippua—tyhjä, alaston tanko vain seisoi keskellä kenttää.

—Ovat kai viime hetkessä katuneet, ajattelin.

—No, entäs lippu, eipä sitä näykään? kysyin eräältä iloisen näköiseltä nuorelta mieheltä, joka oli nuorisoseuran esimies ja juhlatoimikunnan puheenjohtaja.