—Hangavitta … mike teme nimi?
—Sitä sanotaan meidän puolessa leiliksi.
—Mite sano? Polessa?
—Sitä sanotaan leiliksi täällä Savon puolessa … piimäleiliksi…
—Jahah—pimeläliksi—pimeläliksi—
Valtioneuvos oli niitä, jotka olivat saaneet vapautuksen suomenkielen käyttämisestä, ja näkyi kyllä, että hän hyvin sen tarvitsi—vaikkakin hän aikoinaan, 1830-luvulla, oli ollut yksi niitä innostuneita ylioppilaita, jotka olivat luvanneet toisilleen suorittaa vapaaehtoisen tutkinnon suomenkielessä—luvanneet, mutta unohtaneet.
—Mutta mikä siihen nyt on mennyt? kysyin toveriltani.
—Julistus, kuiskasi hän.
Ja hän kertoi minulle, hiljalleen soutaessamme ja valtioneuvoksen yhä jatkaessa harjoituksiaan, että ukko eräänä julistuksen jälkeisenä päivänä, kun oli puhuttu niin paljon virkamiesten velvollisuuksista kansaa kohtaan, uhrauksista, puolueriitojen lakkaamisesta, yht'äkkiä oli sanonut illallispöydässä:
»—Se on saatettava pois päiväjärjestyksestä … ei ole muuta keinoa … meidän täytyy oppia suomenkieltä.»