—Yhden hengen tuo meidän talosta tappoi … tästä palolta vähän matkaa tuolla viidan reunassa, missä on tuo poikkinainen koivu…
Katsahdin osoitettuun suuntaan. Satunnainen tuulenpuuska taivutti siellä luokiksi solakoita koivuja, jotka epätoivoisin liikkein koettivat vapautua sen käsistä ja pudistelivat raivoisasti lehväisiä latvojaan. Seisovien keskeen oli siihen kaatunut suuri, vanha koivu, joka oli vienyt mennessään jonkun verran nuortakin metsää.
—Kuinka hän? kysyin minä.
—Oltiin tässä viime viikolla aloittelemassa tätä halmetta ja apumiehenä oli meillä summalla leikkaamassa muuan yksinäinen vaimoihminen. Silloin tuuli niinkuin nytkin.
—Kovemmin toki tuuli, oikaisi eräs piioista.
—Taisipa tuulia kovemminkin, myönsi isäntä. Sillä oli yhdeksännellä vuodella oleva yksinään saamansa poika, joka oli pyrkinyt äitinsä mukaan tänne työpaikalle. Se poika tinki aina metsään juoksemaan, vaikka äiti kielteli, että elä sinä mene sinne metsään, puu saattaa kaatua päällesi. Vähän väliä se meni sitä aidan yli huutelemaankin. Hyvä Jumala, hätäili hän siinä eikä malttanut olla, vaan lähti viimein itse haeskelemaan.
—Poika oli jäänyt puun alle?
—Ei sillä ollut mitään hätää pojalla, käsipuolesta se toi sen tänne palolle … se oli vain ollut marjoja aholta poimimassa. Ruvettiin tässä sitten puoliselle. Liisa lähti noutamaan tuopilla vettä lähteestä. Tuosta se meni palon poikki tietä myöten ja nousi yli samasta veräjästä, mistä tekin äsken tulitte. Jos näitte, lähtee siitä polku notkoon, vesipaikalle. Eihän sitä osattu mitään pahaa aavistaa, ja minäkin otin ryyppäämistä odottaessani leivän ja rupesin leikkaamaan. Puukonterää juuri kannikkaan painaessani puhalsi taas tiukka vihuri, niin että oli viedä hatun päästäni. Ja samassa kaatua romahti tuolla tuo vanha koivu, joka on aivan lähteen päällä. Se parkaisi niin pahasti, ettei kuulunut hätähuutoa, eikä tietty mitään, ennenkuin tuulen vähän tauottua alkoi kuulua surkeaa uikutusta metsästä. Se oli ollut pojastaan huolissaan, eikä aavistanut, että itse vähän päästä jäisi kaatuvan puun alle.
—Oliko hän jäänyt puun alle?
—Kun mentiin ääntä kohti, niin siitä löydettiin lähteen reunalta. Luultavasti oli juurikään kumartunut vettä ottamaan, koskapahan tuoppi uiskenteli lähteessä.