Siihen hän ei mitään vastannut, pysyen yhä samassa asennossa. Silloin tällöin liikahtivat hänen kasvonsa aiheettomasti, ja minusta näytti kuin olisi hän vavahdellut itsekseen. Toti alkoi nähtävästi kohota yhä enemmän hänen päähänsä.
—Nyt yhteinen malja … juokaa, pojat ja tytöt, olutta ja limonadia … ja sitten tanssimaan! huusi ystäväni tuonnempana.
Joukko hajautui eri ryhmiin, mitkä keinuivat, mitkä tanssivat. Isännät siirtyivät laseineen lähemmä kokkoa, ja me vetäysimme kolmisin lasiemme ääreen, jonne Forsberg tuli kernaasti ja heti kohta, kun häntä siihen kehoitimme.
—Minä kuulin, että olette maalannut, sanoi ystäväni, kun olimme saaneet toiset lasimme valmiiksi. Vieraamme ryhtyi siihen koko sielullaan ja otti suuntäyteisen kulauksen malttamatta sokeriakaan sulattaa ja kaataen enemmän kuin puoleksi konjakkia.
—En minä ole enää moneen vuoteen..
—Mutta te piirustatte kuitenkin?
Hän ei vastannut siihen, vaan otti uuden kulauksen ja veti tupakkaa pitkät savut keuhkoihinsa.
—Te olette sama Forsberg, jolta on kaksi taulua Ateneumissa?
—Taitaahan siellä niitä olla kaksi. Mutta ei niistä mitään … saanko luvan kysyä, oletteko tutkinut Düsseldorfissa?
—En ole … minä olen ollut vain Pariisissa.