Sieltä löysivät sen sitten mökin lapset marjaretkillään ja alkoivat uteliaina sen kieliä kosketella. Mutta soittaa he eivät sillä osanneet eivätkä saaneet siitä säveltä syntymään. Vaan kun he kotiin kulkiessaan sormillaan suotta sen kieliä näppäilivät, oli heistä iloista nähdä, kuinka peipposet pyrähtelivät lähemmä, orava kurahti alimmalle oksalle ja ahon reunaan ilmaantui jänis korvat pystyssä kuuntelemaan niinkuin vanhaa tuttuaan.
Toivat he sen tupaan, ja siellä oli uunilla vanha vaari, joka tunsi puisen kopan Väinön vanhaksi kanteleeksi. Hän muisti vielä muinaiset laulut, asetti kanteleen polvelleen ja soitteli sillä iltojen kuluksi, lapsilauman kuunnellessa ympärillä.
Ja tytöt oppivat ensiksi ja sitten oppivat pojatkin, ja he veivät sen kaikkialle karkeloihinsa ja keinumäelle ja tyynille ulapoille lempeinä kesäiltoina. Riemusaatossa he sitä edellään kuljettivat läpi korpien, poikki vuorten, kukkulain ja metsäjärvien ihmisten ilmoille asuttuihin seutuihin. Matkan varrella humisivat kuuset sen sisään omaa huminataan, haavan lehdet loivat sen kieliin lipatuksensa, purot lirityksensä, ja aalto loiski siihen loiskinataan. Monenlaisia lauluja sillä soitettiin, sekä vanhoja että uusia. Mitkä iloitsivat ilojansa, mitkä surujaan säestelivät. Mutta pohjasävel pysyi aina samana suruvoittoisena kanteleen soittona, kaikuna etäisiltä saloilta ja muistona hankienalaisilta ajoilta.
Mutta nyt on kaikki soitto Suomessa vähitellen kanteleen mukaan viritetty, sen kanssa kumajavat kirkonkellot samassa äänilajissa, ja sen sointua on uuden ajan sotatorven soitossakin.
SOVINTOJUHLA.
Aleksanteri II:n kuvapatsasta paljastettaessa.
Kova oli ottelu kivien ja kantojen kanssa, kun Suomen suuret miehet rakensivat pirttiään ja perkkailivat peltojaan synkkään korpeen, suon rannalle, louhujen ja juurikkain keskeen. Sillä paremmat maat olivat valtojen hallussa, sekä kukkulat että järvien rannat.
Usein kilpistyi kynsi kalliosta, monesti upposi jalka hyllyvään hetteeseen ja uupui hirttä vetävä hevonen. Monet kyllästyivät kesken ja lähtivät sinne, missä multa oli muhajavampaa ja missä palkka oli varmassa tiedossa.
Mutta korven ukot raatoivat, minkä jaksoivat;—eivät kiirettä pitäneet, mutta työ edistyi kuitenkin.
—Mitä siellä korvessa pauketaan? kysyivät vallat.