Vaikka on vielä jotenkin valoisa, ovat tulet jo sytytetyt sisällä puodeissa, makasiineissa ja kahviloissa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat lakkaamatta, ja niiden täydeltä ikäänkuin höyrähtää ihmisääniä, melua ja kiireistä hommaa ulos raittiiseen ilmaan. Kultaseppien ikkunat kiiluvat kalleuksia, sormukset, rannerenkaat, kellot, rintakoristeet, kynttiläjalat ja lamput kasvavat moninkertaisiksi, heijastellen kuvastimesta kuvastimeen. Silkkitavarat hehkuvat sähkötulien alla, joita terästetään lasisärmiöiden avulla. Suuret basaarit ovat ahdetut laesta lattiaan ainoastaan leikkikaluja. Kirjakaupoista vuotavat kirjat ja paperit kuin laavavirrat katukäytäville. Paitamyymälät ovat kuin lumilinnoja, joissa nietostaa valkeita kauluksia, liinaa, pellavata ja palttinaa.
Ne ovat nyt kaikki täynnä ostavaa yleisöä. Edelläni kulkee äiti kahden pienen tyttönsä kanssa. Minä seuraan heitä ikkunasta ikkunaan, ovelta ovelle ja seisahdun heidän kanssaan katselemaan. Äiti on pakotettu yhtämittaa ostamaan jotain pienokaistensa sormenosoitusten mukaan. Kääryillä sälytettyinä he kaikki kolme astuvat viimein ovesta sisään, joka arvatenkin on heidän asuntonsa ja kohoavat rappuja ylös, joista kuuluu kadulle saakka, minun seistessäni ovella, kaiku lapsien iloisesta naurusta.
Jo syttyvät sähköpallot keskellä bulevardia ja kahden puolen katukäytävien partaalla palavat tummempina kaasulyhdyt. Mutta päivän viimeinen heijastus voittaa vielä niiden valon, ja ne näyttävät silmiltä, jotka ovat huienneet eivätkä vielä tottuneet näkemään.
Joudun kahvilaan, jonka ikkunat ovat värillisin kuvin koristetut, niinkuin keskiaikaisessa kirkossa. Ovessa kohtaa minua melkein kodikas henkäys. Teräksinen kamiini keskellä lattiaa levittää herttaista lämmintä ympärilleen. Palvelija kiiruhtaa ottamaan haltuunsa päällystakkini ia keppini. Hän osoittaa minulle mukavan sijan sohvalla ikkunan edessä ja tuo tuoreimman iltalehden luettavakseni.
Tilaan absinttia, tuota unhotuksen ja haaveitten juomaa, jolla on se voima, että se vetää hiljaa hunnun toisensa perästä silmien eteen. Sähköpallot tuolla ulkona ovat jo päivän valosta voitolla, niillä on nyt lämpimämpi loisto, ja on niinkuin ne levittäisivät sinistä samettiutua ympärilleen. Omnibusvaunut, suuret vaaleat hevoset, tulipunaiset ilmoitustaulut myllertävät ikkunain ohitse. Punaista, sinistä ja valkoista sekaantuu yhteen, ja se sekoitus on alituisessa liikkeessä. Mutta sanomalehtikioski ei liiku, ei myöskään musta bulevardin puu eikä kaasulyhdyn pylväs.
Minulla olisi sanomalehtikin, mutta en viitsi sitä lukea. Miksi en ole tullut ennen tänne iltojani haaveksimaan, tämän vilisevän virran partaalle … niin, todellakin virran partaalle … tähän satumaiseen ritarilinnaan…
Mutta tuolla ylempänä, kaareutuen mustan huonerivin yli, on kirkas kuulakka taivas. Illan rusko ei ole vielä kokonaan sammunut. Se on kalpea ja kylmä, painuen bulevardin näköpiirin perille ja tullen selkeämmäksi aletessaan. Mutta minulta se ei pääty vielä sinne, se jatkuu suurena kaareutuvana taivaan lakena pohjoista kohti, yhä edemmä ja edemmä. Ja kuta pohjoisemmaksi se tulee, merien poikki ja vuorten yli, sitä kylmemmäksi se käy ja tähdet syttyvät siinä tuikkamaan. Siellä Suomessa, siellä se nyt parhaillaan luo paukkuvan pakkasen. Lumen se puree kitiseväksi ja kuivaksi, ja nurkissa natajaa. Helsingin Esplanaadin puut ovat valkeina härmästä, telefonilangat riippuvat paksuina ja huuruisina, piipuista kohoaa valkeat savukiemurat ja ajurien tiuvut kilisevät…
Kuka on tuo, joka kulkee keikutellen tuossa, tuuhea puuhka heilahdellen alapuolelle polvia? Posket punoittavat, kun hän hetkeksi seisahtuu valaistun ikkunan eteen, ja silmäripset ovat huurussa. Tuo hieno, kylmä hipiä … jos saisi koskettaa sitä huulellaan…
Ja enköhän kerran vielä saakin. Minä olen siitä varma, minä en hätäile enkä huolehdi. Minä odotan aikaani. Minä olen kerran löytävä onneni minäkin.
Tuo hienosti tuoksuva absinttiko sen tehnee … mutta mieleni väreet ovat yht'äkkiä muuttuneet. Minulle ei ole enää tämä elämä eikä tämä Pariisi entisensä näköinen. Minussa kuohahtaa ilo, ja mieleni herahtaa hyväksi. En ole ennen ymmärtänyt näitä oikein arvostella. Olen pelännyt tätä kaupunkia satapäiseksi pedoksi, ja tämähän onkin hellä kaunotar, lempeäsilmäinen ja hienohipiä,—joka tarjoutuu tarttumaan kaulaasi, on valmis hyväilemään ja tuudittamaan ja silkillä sivelemään.