Tapaan tutun kahvilan melkein tyhjänä. Palvelijat seisovat joutilaina, ja biljardit vaikenevat peittojensa alla. Tavalliset kahvilassa istujat ovat tietysti kotonaan, perheissään. Sillä jokainen, jolla vain on ystävä tai tuttava, on liittynyt hänen seuraansa täksi illaksi. Ainoastaan joitakuita vanhoja herroja istuu sanomalehtiä lukien ja piippua poltellen. Kenties he ovat ulkomaalaisia, kenties sellaisia, joilla on kahvila ainoa koti, niinkuin minullakin.
Vähän matkaa minusta, toisessa päässä samaa pöytää, on eräs nuorempikin mies. Hän oli siinä jo minun tullessani. Hän on juonut kahvinsa ja näyttää odottavan. On levoton ja katselee tuon tuostakin kelloaan. Sovittu aika on nähtävästi jo ohitse. Hän malttaa kuitenkin vielä mielensä ja laittaa itselleen paperossin. Hetken kuluttua näen lasisen oven läpi naisen, joka kadun poikki kiiruhtaa ohiajavan omnibuksen editse ja juoksee suoraan tännepäin. Nyt huomaa hänet herrakin, hän ilostuu ja kilistää tarjoilijaa maksaakseen. Nainen pujahtaa ovesta sisään ja tulee suoraan hänen luokseen. Ne vähän väittelevät, selittävät, ymmärtävät toisensa ja menevät käsikädessä ulos.
Kuvittele, että olisi sinullakin joku, jota odottaisit noin! Ajattele, että se olisi hän, että häntä juuri nyt odottaisit! Sivulleen katsomatta kulkisi hän nopein askelin bulevardia pitkin, kääntyisi tännepäin oopperan kohdalla. Nyt hän olisi jo tuolla puolen tuota aukeata pikkutoria, Place du Theatre Français'ta. Odottaa vaunujen ohimenoa, yli päästäkseen. Minä en näe häntä, hän on tuon suihkulähteen takana…
—Iltaa, täälläkö sinäkin istut yksiksesi?
Se, joka laskee kätensä olkapäälleni, on eräs tuttava suomalainen, jonka olen täällä joskus tavannut.
—Jahah, vai niin! No, mitä sinulle kuuluu?
Hänen seuransa ei minua juuri erittäin huvita, eikä hänelle kuulu juuri mitään erityistä. Ei hän tiedä juuri enempää, kuin minkä sanomalehdetkin tietävät, että siellä kotona on uhkaavat ajat ja että aiotaan viedä omat postimerkit ja oma raha. Se on tietysti surullista, ja me pudistamme päätämme ja huokaamme molemmat. Hänen kertomuksensa muistuttavat minulle myös, että siellä on suomenmielisiä ja ruotsinmielisiä, jotka tätä nykyä taistelevat viroista. Hän on suomenmielinen, ja ruotsinmieliset vehkeilevät häntä vastaan.
Meillä ei ole juuri mitään sen enempää yhteistä, me eroamme toisistamme sanomalehtemme taakse kumartuneina.
—Vai niin, katsos sitä! sanoo hän yht'äkkiä. Ne vain kihlautuvat siellä kotona.
—Kuka on kihloissa? kysyn minä keskeyttämättä lukemistani.