"Kuusihan niitä kaikkiaan oli, vaan viiden ruumiit toki saatiin ylös, niin jott' ei sinne järveen kokonaan jäänyt kuin yksi".
"Eikö Pelkoselle sitte jäänyt muita lapsia kuin se mykkä poika?"
"Ei jäänyt ja mikä surkeinta, eukolta meni järki", tuumaili ukko. Silloin keskeytyi meidän keskustelumme, sillä eräs vastaantulija ajoi kääsyjensä pyörän meidän rattaiden oikeaan pyörään kiinni.
Tuo ajaja nuhteli kyytimiestäni jotenkin tuimasti, vaikka minun ymmärtääkseni syy oli kokonaan hänen. Samalla hän tervehti minua melkein matelevaisella nöyryydellä ja päästyänsä meistä erilleen, antoi uljaan kimonsa mennä täyttä laukkaa eteenpäin. — Meillekään ei sen kummempaa tapahtunut kuin että toinen silanappula meni poikki, vaan metsästä saatiin pian sijaan uusi ja entistä parempi.
"Kukas tuo möhömahainen herrasmies oli?" kysyin vanhukselta.
"Sehän se nyt oli meidän valtiopäivämies Pöyhönen, joka nousevalla viikolla kuuluu myyttävän Pelkosen tilan ja talon."
"Minkätähden hän sen myyttää?"
"Minkäs muun kuin velan tähden. Kun hallavuosina Pelkonen syötävään ja uudisviljelyksiinsä tarvitsi rahoja, täytyi hänen panna maansa valtiopäivämiehelle intenkiin, ja nyt, kun Antti alkaisi ruveta elämään, kiristää Pöyhönen rahojaan takaisin. Mutta mitenkäs sitä Pelkoisparkakaan voi rahaksi muuttua, kun hän tähän tekään on kymmenen viikkoa lavantautia sairastanut, ja niin menee nyt häneltä maat ja mannut."
"Mutta eikös Pelkonen kiinnitystä vastaan saisi lainata joltakin toiselta samaa summaa?"
"Sitähän kirkkoherra kuuluu puuhaavankin ja lähetti jo maisterin kaupunkiin rahan perään, vaan ei tiedä tokko onnistuu saamaan", selitti ukko.