"Eihän nuo liene pussin pohjalta karkuunkaan lähteneet."
"Vaihtaisitkohan ne minulle takaisin, — minä nyt niitä vähän tarvitsisin", virkkoi päällikkö häpeissään ja silmiänsä rävähdyttämättä katseli pöydän alle.
"Joutavat kai ne minulta, vaikka lainaksikin — mitäpäs niillä minä tekisin."
"Sitä parempi. Minulla ei nyt olekaan takanani muita kuin isäntien rahoja, vaan nousevalla viikolla käyn minä kotona ja kyllä sitten saat kaikki samalla kertaa."
"Ei niillä niin kiirettä ole, — eikähän niistä muuhun olekaan kuin kihloiksi koko rahoista", sanoi kymmenniekka suu hymyssä. Sitten hän otti kukkarostaan viisi kahdenkymmenen markan kappaletta, jotka ylönkatseellisesti viskasi pöydälle ja jäi seisomaan kukkaro kädessä pöydän luo. — Piiraman kuluttua jatkoi hän: "olisi minulla täällä oikein mahtisormuskin, ihan täysinäinen — kolmekolmatta karaattinen. Se olisi mainio vihkimärengas. Muutamilla markkinoilla satuin sen saamaan 'levoipravoissa', vaikka se oikeasta kuuluu olevan erään kamreerin kihlasormus. Mutta se on kallis peina. Minullekin nousi se noin kuuteenkymmeneen markkaan, mut onhan siinä kultaakin hyvä joukko."
"Näytäpä. — Kyllä on paksu, mutta onkohan tuo täysinäinen?"
"Ihan varmaan; tunteehan sen jo painostakin."
"Mutta on tuo nimimerkki sisässä."
"Pianhan se on pois viilattu, jos kaupoilla sovitaan."
"Mutta se viilan jälki näkyy."