Isäntä hommasi lisää vettä ja sokeria, ja heti oli totin juonti "täydessä käynnissä", kuin nälkä-Jaakon rikastuminen. Isäntä ja päällikkökin, toisten esimerkkiä seuraten, tekivät oikein aimo lasit, mutta kymmenniekka sanoi, ettei hänen vatsansa siedä kuumaa totia, ja kävi etehisestä hakemassa kauhallisen kylmää vettä. Siitä hän sitten, varsinkin toisten silmän välttyessä, täytteli lasiansa, mutta kuitenkin ehti silloin pohjaan kuin toisetkin. Nyt tehtiin "toiselle jalalle" ja sen loppupuolella alkoivat niin hyvin isännän kuin päällikönkin posket tuntuvasti punoittaa. Kymmenniekka sai nyt jo rauhassa istua eri päällään tarvitsematta ottaa osaa keskusteluun.
Silloin kun pantiin sulamaan "palan päälle" nousi kymmenniekka lähteäkseen ulos.
"No mihinkä nyt?" kysyi isäntä.
"Aion käydä pistämässä hevosen kenkään ennen kuin väki levolle ehtii, että näet saan jalan pitäjän ja aamulla päästään ajoissa työhön lähtemään."
"Onhan niitä, nyt siksi talossakin miehiä. Minä lähden paikalla sanomaan —"
"Ei, ei — kyllä minä sen itse pian kengitän; enkä sitä mielelläni muiden tehtäväksi annakaan", keskeytti kymmenniekka isäntää.
"Antakaa sen vaan mennä", sanoi päällikkö. "Se on siitä ruunastaan yhtä arka kuin piiskuri kunniastaan."
Siten pääsi kymmenniekka lähtemään ja sai avukseen erään renkipojan, joka jo oli illalliselta päässyt. Näppärästi näkyi hän osaavankin hevosen kenkään saada ja yks'kaks' oli kolme jalkaa kengässä, mutta kun viimeisestä jalasta kenkäkulua päästettiin, katkesi yksi nauloista. Kymmenniekka koetti monta monituista kertaa sitä siitä irti kiskoa, mutta turhaan. Saipa renkipoikakin koetella oppiaan, mutta eivät ottaneet hohtimet.
"No osasipas häjy täperältä katketa", sanoi kymmenniekka.
"Johan osasikin", vakuutti poika.