Se oli aivan pieni kirmaileva karitsa, joka sillä tavoin ilmaisi iloansa uuden päivän koitosta, sillä koko koillinen taivaan ranta jo hulmusi kuin tulessa.
Isän kammaristakin kuului jo liikettä, joksi Riikka nousi ja hiivi aittaansa, ettei isä luulisi hänen koko yötä valvoneen.
Sillä aikaa koetteli kymmenniekka päästä kammarissa kiinni unen päähän, mutta turhaan. Hän oli vaatteissaan heittäytynyt vuoteelle, kuorsaavan päällikkönsä viereen, ja odotti siinä unen tuloa silmät selällään katsella tuijottaen kattoon.
Auringon nousua ennustavan ruskon punertava läike leikitteli laipiolaudoilla ja kärpäset surisivat iloisesti ympärillä, mutta kymmenniekka ei tainnut huomata niitä enempää kuin vieruskumppaninsa kuorsaamistakaan. Hän ummisti silmänsä ja päätti nukkua. Juuri kuin uni rupesi tulemaan täytyi hänen taas kumminkin avata silmänsä ja katsoa pitkin vasenta käsivarttaan, sillä tuntui siltä, kuin olisi hän sillä puristanut itseänsä vasten jotakin pehmoista ja lämmintä.
Kymmenniekka hymähti ensin hieman, mutta muuttui sitten pian vakavaksi. Hän alkoi taas silmiään rävähdyttämättä katsella kattoon, ja monenlaisia mietteitä pyöri päässä.
"Anna Jumalan luoma pikkuisen vettä", virkahti kymmenniekan vieressä lepäävä päällikkö ja pyyhki hikeä otsaltaan. Kymmenniekka nousi ja toi sitä kauhalla etehisestä. Juotuansa päällikkö raukesi uudestaan uneen, mutta kymmenniekka ei enää yrittänytkään levolle ruveta. Hän vetäsi saappaat jalkaansa ja lähti huoneesta hiipimällä.
Ulkona päivä jo punaili vaarojen huipuilla kasvavien puiden latvoja, kastehelmet kimaltelivat monivärisin heinikossa ja hiljalleen äännähteli sorsa rantaruohostossa, kutsuen kumppaniaan pois pesästä ihailemaan aamun ihanuutta.
Riikka kuuli aittaansa, miten hevonen iloisesti hörhötti kymmenniekan sitä nuorasta päästäessä, ja ajatteli: "hyvä se mahtaa olla eläimille." Sitten kuului nurkan takaa miehen ja hevosen askeleita. Portti narahti pikkuisen ja yhä edemmäksi etenivät askeleet. Huoaten kallistui Riikka vuoteelleen, joka vielä oli koskemattomana, ja hänestä tuntui vielä unessakin siltä kuin olisi kymmenniekka häntä katsellut.
Kaikki miehet olivat jo lautalla ihan täydessä työssä, kun päällikkö sille palasi, ja viimeisiä puomipuita työnneltiin parhaillaan läpi salmesta. Päällikkö joi tultuaan ponttuun reunalta vettä tuohiliuhalla ja käskettyään kokin "pyöräyttämään" miehille Pieliselle pääsiäskahvit, katosi majaan. Muut miehet joivat kahvia majan ulkopuolella, mutta kymmenniekkaa kutsui päällikkö sisälle majaan.
Kahvin juotua oli kymmenniekka juuri lähtemäisillään työhönsä, mutta päällikkö pidätteli häntä vielä, tarjoten hänelle sikaria. Sitten päällikkö, ikäänkuin häpeissään, tuumaili: "kyllä me tukkilaiset todellakin taidamme olla, niinkuin sanotaankin, viimeisen vierimmäistä joukkoa."