"Ei — äläpäs mies — vai sinun lauttasi, vaikka minun on edellä. Nyt lähtään ja paikalla — — tule mukaan mies, muutoin minä — — miksi juuri sinun lauttasi —"
"No älähän nyt", rauhoitteli kymmenniekka häntä. "Samahan tuo on jos sinun lauttasikin menee edellä; ei minulla niin kiirettä ole."
"Kiirettä? Luuletko sinä minulla olevan kiirettä? Ei, jos en tahdo, en liikahda paikalta. Vai kiirettä! Olenko minä mikä nahjus, ett'en saa seista jos tahdon. Ei mies — älä ärsytä minua. Minä en liikahda paikalta, vaan sinun pitää mennä edeltä. Olenko minä mikään kivalteri, jotta minun pitää aina edellimäisnä olla ja muut vaan tallaavat valmista jälkeä — —"
"Hyvä, hyvä", sanoi kymmenniekka, "koska niin tahdot, niin minä menen edellä."
"Mene sinä vaikka hiiden kattilaan", soperteli päällikkö.
"Ja kippis kaupan päälle", sanoi kymmenniekka tarttuen lasiinsa, "ja pannaan pohjaan."
"Pohjaan tietysti, kyllä minä vielä sinut pöydän alle juon. Kaksi orrella pysyy — — no pane pohjaan — ähä, etpä uskalla — — kas noin — käännä kumolleen. Minun lasistani ei tule tippaakaan kynnen päälle."
Kymmenniekka istui majassa siksi kuin päällikkö nukkui pöytää vasten.
Sitten hän nosti juopuneen varovasti vuoteelle ja lähti lautallensa.
Koko yö tehtiin työtä kymmenniekan lautalla ja aamusella oli se jo kappaleen matkaa salmesta, mutta toinen lautta oli vielä eilisellä paikallaan. Päällikkökin nukkui sillä vielä, kun kymmenniekan venhe jäsähti ponttuun reunaan.
Herättämättä päällikköä, kymmenniekka pani silläkin lautalla työn alkuun ja vasta saatuansa miehet pois majasta meni päällikön luo.