"Ei niitä ole rahoja minullakaan siihen liikenemään", puheli Kalle tyynesti piippuansa sytyttäen, "mutta mitähän, jos olisi antaa ne ilveksestä kunnalta tulevat tapporahat —"
Kyyneliensä läpi katsoi Katri pitkään Kalleen, ikäänkuin olisi epäillyt, oliko toisella tosi mielessä. Viimein hän kuitenkin epäröivällä äänellä sanoi: "mutta milläs sinä sitten lunastaisit sen Rytilahden varsan, jota niin on mielesi tehnyt?"
"Niin no — kyllähän se on siro ja solakka varsa", sanoi Kalle, "mutta kun tuota on tähänkin asti tultu ilman oriitta toimeen, niin arvelin, jotta eiköhän tuota eteenkin päin —"
Katri ei voinut enää hillitä itseänsä, vaan tarttui Kallen kaulaan ja nyyhkytti hänen rintaansa vasten, kuin lapsi.
"En minä luullut sinun niin paljoa Iidasta pitävän", sanoi Kalle hetkisen perästä, kun ei oikein tiennyt, millä vaimoansa rauhoittaa.
"Ei se ole se", vastasi Katri, aavistaen miehensä ajatusjuoksun, "mutta kun sinä minun tähteni luovut varsasta — — — sitä minä en olisi sinulta ansainnut."
"Tokihan tuota nyt sen verran toisenkin mieltä noudattaa", tuumi Kalle.
"Niinhän sinä sanot — — — mutta milloinka minä olen sinun mieltäsi noudattanut?"
Päivän terä pilkoitti jo tuolta kumpujen ja kunnasten takaa kullaten kastehelmiä heinikossa, ja linnut lehdossa livertelivät ensimmäisiä aamusäveliään, mutta puolisot eivät sitä huomanneet. Melkein kuiskailemalla puhelivat he keskenänsä ja yksi perhe-elämän umpisolmu toisensa perästä aukeni heille niin, että toisinaan täytyi molempain naurahtaa tyhmyydellensä, kun olivat toistensa käytöksen niin nurin kurin itseksensä selittäneet. — Viimein kuului Kuokkalan emännän askelia keittiöstä ja Kalle niinkuin Katrikin pistivät hilpeästi vaatteet päällensä. Emäntä tuli tupaan juhlan kunniaksi kahvia perheellensä oikein pöydältä tarjoomaan, mutta vieraat eivät jääneet sitä odottamaan, vaikka se jo kuului kiehuvan. "Meidän pitää vielä ennen kirkonmenoja käydä vankihuoneella ja koettaa päästä nimismiehenkin puheille", kertoi Katri emännälle ja hyvästellessään kiitteli häntä hyvästä yö-sijasta ja muusta ystävällisyydestä.
Vankihuoneella ei vielä Kallen ja Katrin sinne tullessa oltu ylhäällä, mutta siitä huolimatta röykytti Katri ovea, kunnes pääsi sisään. Vanginvartijan vaimo laski vieraat Kekkolan Iidan luokse tyrmään ja sanoi nimismiehen käskeneen laskea tyttö aamusella pois, sittenkuin oli selvinnyt, "kun sillä kuului olevan ripille meno muka."