"Totta on, että sinulla hyvä veli", selitti vänrikki hymyillen, "on todisteita kunnostasi, mutta onhan minullakin jo P. Stanislai ansioideni todistajana, — vaikka eläke meni tuon sinulle tunnetun tuhman sotamiehen kuritus-affeerin vuoksi." — Niin saapuivat herrat ansioistaan puhellen kotiin.
Herrat pitivätkin sanansa sydänmaalle lähdön suhteen, mutta kauan saivat kirkkomiehet odottaa, ennenkuin herrojen päivällisunet olivat päähän maatut, eväspullot laitetut ja metsäpukimet päälle saadut. Siksipä muut venhekunnat jättivät Ristolan matkueen, joka vasta auringon mailleen mennessä pääsi lähtemään. Alliselällä tapasi jo kulkijat ilta ja ihmetellen katselivat vänrikki ja ylioppilas kesäistä, laskeuvaa aurinkoa, joka punertavaan vaippaansa kääri hiljaisen maiseman ja täytti sydämmen oudoilla rauhan kaipion tunteilla.
Herrojen tähden ei nyt venheissä kukaan tohtinut hiiskahtaakaan, vaan
Kotalahden kohdalla kuului metsästä piika Leenan sointuisa laulu.
Karjaa kotia ajaessaan lauleli tyttö, kuulijoista tietämättä,
suruisella sävelellä Kunnari papin uutta laulua:
"Milloin koittaa päivä tuo,
maa ettei ihmisverta juo
kädestä omain lastensa?
Milloin — milloin?
Milloin kuivuu kyynelet,
milloin oppivat ihmiset
säännöt oikean rakkauden?
Milloin — milloin?
Taivaassa se tapahtuu; —
siellä ne vaivat unhoittuu,
ja sielu viimein riemastuu.
Silloin — silloin."
"Hyvä, hyvä!" kiljasi vallaton ylioppilas ja sitte vaipui taas kaikki hiljaisuuteen. Vaalea kuun puolisko kuumotti heikosti kuulakalla taivaalla ja kalveni sitä mukaa, kuta tummemmaksi kävi yö. Ikäänkuin uinaillen lepäsi kalpea kuunvalo Liuhalan lehdikkäällä kunnaalla hopeoiden lahden värähteleviä lainehia, silloin kuin venhe vihdoinkin jäsähti valkamaan, josta se aamusella oli lähtenyt. Yö oli niin hiljainen, että tuskin tohti tuulen henki suudelmillaan kosketella norean haavan helposti lipiseviä lehtiä. Taivaan sinestä pilkistä kainosti yksi ja toinen kirkassilmäinen tähti, juurikuin ihaillakseen luonnon yleistä rauhaa ja sopusointua.
"Tämähän on milt'ei kaunista", kuiskasi vänrikki ylioppilaalle.
"On — onpa todellakin", vastasi toinen, "mutta aatteles, hyvä eno, millaiset maisemat ja luonto mahtavat ulkomailla, varsinkin ihanassa Itaaliassa olla, kun raakain suomalaisten talonpoikainkin sallitaan tällaista nähdä!"