"Ori? Jassoo, se on yksi toinen asia. — Hoi! Ajakaa, tomppelit, esiin se Hokkalan Matin ruunikko ori", karjui tohtori.
Sillä aikaa kehoitteli Kankkulainen Mattia: "koettele vain pois. Nythän on tilaisuus herroillekin näyttää, kestääkö se ja joutuuko se, niinkuin sitä jouluna kirkolla kehuit."
"Mitäs viinapuheista", tuumaili Matti. "Eikähän sitä ole sitä varten koulittukaan."
"No niinhän tuota kerskuit, että se ruoskatta sen ehtii minkä meidän Poikah ruoskan kanssa", selitti toinen. "Näytä nyt, ehtiikö se ja eikö se varasta."
"Enkä minä — — — se maksaa niin paljo."
"Viisi markkaa, onko se paljo? — — Sano suoraan, että sinä et uskalla ja sillä hyvä."
"No jos se nyt niin uskalluksen päälle käy, niin kyllä minä poika uskallan", sanoi Matti mahtavasti ja kaivoi kukkarostaan viisimarkkaisen.
Silloin juoksi joku talon palvelustytöistä ja kuiskutti isännän korvaan, kuitenkin niin kovasti, että lähimpänä seisovat sen kuulivat: "lapsi jo kuoli ja emäntä rukoustaa, jotta te ja rovasti tulisitte nyt heti häntä katsomaan."
"Ei me nyt joudeta. Rovastillakin on muita toimia, vaan odottakoon siksi kuin jäältä tullaan", lausui Kankkulainen ääneen.
Rovasti, joka seisoi taampana portailla eikä oikein kuullut mitä tahdottiin, mutisi: "eikö niiltä saa rauhaa täälläkään."