"Mitäs turkista", keskeytti Reeta, "mutta mitäs tuumailet siitä meidän yhtymisestä?"
"Ei se taida sopia pastihuivi silkkisaalin rinnalle."
Reeta kävi kasvoiltaan tuhkaharmaaksi ja paremmin huusi kuin puhui: "kyllä minä tiedän sinun toivovan Rekulan Riittaa, mutta häntä et saa niin kaukaan kuin Kaisan peukalot liikkuvat, — sen lupasi hän minulle itse. Vai annettaisiin semmoinen perintöläinen tuommoiselle tyhjälle viinaratille! Yhyh kaikkiakin! Minäkin olisin sinut vain säälistä ottanut, mutta nyt en enää huolisi, vaikka maassa edessäni ryömisit."
"Ettehän vain", tuumaili Kalle, kumarsi pilkallisesti ja heti kuuli
Reeta hänen mennessänsä kujoisilla kaileasti laulavan:
"Ei oo lesken syytä, vaikka leski pyytää, jokaisella leskellä on palavainen sydän."
Reetaa harmitti kovasti tuo Kallen pilkka, niin kovasti, että kyyneleet tillahtivat silmiin, mutta mitäs se auttoi. Heti joutui Kalle itsekin irvihampaiden pilan esineeksi. Seuraavana päivänä pidettiin näet Havukkalassa leikkuutalkoot, joihin Kalle oli kutsuttu soittomieheksi. Siellä hänen ihmeekseen kyselivät pojat häneltä: "paljonko lukkarin Reetalla oli rahoja" ja muuta semmoista. Varsinkin oli Nokkalan Esa Kallen kimpussa, kuin takiainen, milloin tarjoutuen puhemieheksi, milloin ihmetellen, äidikseenkö vai ämmäkseenkö Kalle rupeaisi Reetaa kutsumaan.
Laukkalan muori oli näet, suutuksissaan siitä, kun Reeta hänet suunavauksetta mökistään pois toimitti, kuunnellut oven takana ja kertonut siitä kylällä. Kallea harmitti hiukan tuo toisten naljaileminen, mutta hän päätti olla välittämättä toisten pilapuheista mitään. Illemmalla ei Kalle kuitenkaan voinut aivan välittämättömänä olla, kun hän kauli tyttöjen kertovan eilistä kohtausta Rekulan Riitallekin. Se saattoi Kallen alakuloiseksi, ja yhä alakuloisemmaksi hän tuli Riittaa tarkastellessaan. Riitta tuntui nyt hänestä olevan liian korkealla, ja melkeinpä näytti siltä kuin tyttö itsekin olisi tahtonut Kallelle sitä huomauttaa. Eihän hänellä nyt edes ollut päällänsä tuota esiliinaakaan, vaikka olihan hän luvannut sitä aina nuorten kisoissa pitää. Selvästihän sitä paitsi näkyi koko tytön olennosta, että hän tahtoi vältellä Kallea.
Päästäkseen noista masentavista ajatuksista kulahdutti Kalle ryypyn toisensa perästä ja siten tultuaan rohkeimmilleen koetti pyörötansissa halata Riittaa, niinkuin oli muitakin tyttöjä halannut. Silloin se Riitta Kallen mielestä teki päätemppunsa. Hän ei tosin muiden tyttöjen tavoin Kallea sättinyt eikä soimannut, vaan katsoi häneen niin pitkään ja kummallisesti, että Kalle heti selvisi viinahöyryjen huumauksesta.
Oliko tuo Riitan silmäys hellä vai vakava, sitä ei Kalle tiennyt, mutta siinä oli jotakin, joka pani koko sydämen levottomaksi; sen Kalle sekä tunsi että tiesi.
Ei ollut sinä iltana Kalle Kelvottomassa miestä, niinkuin ennen, kompasanoilla toisia huvittamaan. Pari kertaa hän koetti pinnistää jotakin sukkeluutta ilmi, mutta koetus onnistui niin huonosti, että Riitan kanssa tanssiva Nokkalan Esakin sen tyhmyydeksi huomasi, mitä sitten muut.