Yhä huonommalle tuulelle joutui Kalle tuosta, eikä hänen alakuloisuutensa vielä seuraavina päivinäkään ollut haihtunut. Hän vain jurotteli yhtenänsä ja vastasi nenäkkäästi jokaiselle, joka häntä koetteli puhutella, eikä edes itsekään saanut selväksi, minkätähden hänellä oli niin tukala elämä.
Ei työkään tahtonut enää häneltä oikein sujua, eikähän se ollut ihmekään, kun ommellessa vain aina pyöri Riitta silmien edessä ja tuo kummallinen katse tuijotti Kalleen milloin saksien peristä, milloin muualta. Usein lähti Kalle Rekulaan, että saisi Riittaa puhutella ja pääsisi aivan selville siitä, mitä tyttö hänestä ajatteli, mutta mikä lienee aina rohkeuden lopettanut, jotta ei ilennyt sisään mennä. Kalle jo arvelikin jättää pois mielestään koko tytön, sillä "Nokkalan Esahan sen kuitenkin saa", päätti hän, mutta tyttö ei niin hevin mielestä lähtenytkään.
* * * * *
Eräänä lauantai-iltana huomasi Rekulan emäntä Kallen kirkkomiesten joukossa talonsa pihamaalla ja erittäin ystävällisesti pyysi Kallen tulemaan sisään, kun hänellä muka oli Kallelle tärkeää sanottavaa. Mitään pahaa aavistamatta seurasi Kalle emännän kutsumusta, mutta tuskin oli hän päässyt perheentupaan, kuin Kaisa-emäntä salaman tavoin leimahti hänen eteensä ja viskasi punakukkaisen esiliinan vasten vieraansa silmiä.
Silloin sekä jyrisi että paukkui niin, että ihmisiä joka suunnalta riensi sitä melua kuulemaan, vaikk'ei se mitään erittäin harvinaista Rekulassa ollut. Eräs kirkkomies arveli siitä jälkeenpäin, että "eipä syysmyrsky taivaslakisessa kuusikossa usein pidä pahempaa pauhua kuin Rekulan Kaisa Kallelle piti." Kuitenkin jaksoi Kalle kotveroisen aivan tyynenä kuunnella emännän sanatulvaa, mutta kun ihmisiä yhä saapui lisää kuulemaan miten häntä häväistiin, suuttui Kallekin viimein.
Hän oikasi suoraksi mittavan vartalonsa, ja nuo suuret, tummat silmät näyttivät hehkuvan kuin hiilet, kun hän ryhtyi vastustamaan Rekulan kiukkuista ja peljättyä emäntää. Ei ainoastaan emäntä itse, vaan kaikki muutkin hämmästyivät tuollaisesta rohkeudesta, sillä Kaisa emäntää ei luultavasti vielä sitä ennen kukaan kuolevainen ollut tohtinut vastustaa.
"Ei emännän tämän rievun tähden tarvitse pedoksi ja peijakkaaksi suuttua", sanoi Kalle, antaen takaisin sanan sanasta ja kaksi parhaasta. Sitte hän jokseenkin elävästi kuvasi, kuinka Kaisakin oli "samaa syntistä lihaa ja luuta, kuin muutkin ihmiset, vaikka hän kävikin körttiröijyssä." Vielä lisäsi Kalle: "Sitäpaitsi Riitan oma isä näki sen, kuin tuon esiliinan tyttärellenne annoin."
"Ja mitä varten sen hänelle annoit; — sinunlaisesi ei minun tytölleni tarvitse mitään antaa", tiuski emäntä.
"Minä näin Riitan mielen sitä tekevän", vastasi jo vähän tyyntyneenä, "ja Riitta on niin hyvä tyttö, jotta hänelle antaisin, vaikka mitä — itsenikin, vaikka hänen äitinsä onkin tuommoinen papumylly."
"Entäs sitte sinä, herra ja mestari? Mikäs sinä olet muu kuin renttu ja narri, joka kaikkien kometiiana kyliä kiertelet", sanoi emäntä.