Kalle punastui hiukan, mutta näytti malttavan mielensä ja melkein ystävällisesti vastasi: "eihän sitä juuri taida olla kehumisen varaa minussakaan, mutta antakaapa koetteeksi suostumuksenne Riitan ja minun tuumiini, niin tulee minusta ihan toinen mies. Sitte en minä enää tappele, en hurjastele, enkä edes ryypikään, vaikka eihän se taida ollakaan synti. Uskokaa pois, minusta saatte oikein siivon vävypojan ja teette vielä hyvän työn pelastaessanne minut hurjuuden retkiltä. Mutta ymmärrättehän, minkäs mies tekee, kun lapsuudesta pitäen on enimmäkseen veitikoimalla täytynyt leipänsä ansaita, eikä paremmista päivistä ole toivoakaan. — Tuskinpa tuttavanikaan antaisivat minulle työtä, jos eivät samalla toivoisi saavansa jotain hauskuutta taloonsa — sitä se tottumus tekee, emäntä-kulta."
Kaisa-emäntä ei oikein tienyt, tekikö Kalle hänestä pilkkaa vai puhuiko hän aivan tosissaan, sentähden hän vähän hämillään päätti vastatakin pilkalla ja sanoi: "olkoon menneeksi! Ei suinkaan minusta vastusta ole, kun vaan ensin näytät minulle talosi perintöpäätökset tahi lyöt pöytään pari tuhatta omaa, rehellisesti ansaitsemaasi hopearuplaa."
"Rekulan Riitta myytäisiin kahdesta tuhannesta," huudahti Oksa-Heikki väkijoukon takaa. "Pahuus, kun minulle ei tällä kertaa sattunut kuin puolitoista riunaa!"
Useimmat joukosta uskalsivat purskahtaa äänessä nauramaan ja toisetkin pureksivat huuliaan tuon sukkeluuden kuultuansa. Emäntää näkyi harmittavan niin, että kyyneleet väkisin pyrkivät silmänurkkiin, ja hän uhkasi vielä "roistoille näyttää —"
"Jätetään nyt jo pois koko tora", sanoi Kalle säälivällä äänellä ja jatkoi ojentaen emännälle kätensä, jota se ei kuitenkaan huolinut, "jätetään pois koko tora, muutoin tässä vielä tekin joudutte 'kaikkien kometiiaksi'. Hyvästi nyt siis ja erotaan sovinnossa, kun on toisillemme niin ystävällisesti selitetty millaisia olemme!"
Oksa-Heikki ja joitakuita muitakin lyöttäytyi Kallen seuraan hänen Rekulasta lähtiessään. He ylistelivät Kallea oikein miesten mieheksi, eivätkä enää itsekään sanoneet pelkäävänsä Rekulan Kaisaa, kun nyt olivat nähneet, ettei se todellakaan ollut "muuta kuin papumylly, koko Kaisa."
Masentunein mielin kuunteli Kalle heidän liehakoima-lörpötyksiänsä ja näkyi miettivän ihan toisia asioita. Viimein istahti hän kivelle tien viereen, ikäänkuin levähtämään, ja mutisi siinä itsekseen sormiansa lukien: "jos vaikka saisi kaksi ruplaa viikossa, niin se ei olisi kuin — — kuin — — sata ja neljä — — ja siitä vaatteisiin — — kymmenessä vuodessa — — perhana! Siinähän menisi kolmattakymmentä vuotta — ja olisikos se sitte enää saatavissa?"
"Mikä olisi saatavissa?" kysyi Oksa-Heikki.
"Eipähän paljo mikään, mutta soma olisi panna Rekulan emäntä kimmille, kun kellä olisi kaksituhatta ruplaa."
"Mutta kun sitä ei ole, niin heitä sinä Rekulan emännät ja Riitat oman
Jumalansa nimeen, ne eivät ole köyhän kukkasia", neuvoi Oksa-Heikki.