"Lieneeköhän sitten kulunut pari viikkoa, kun eräänä päivänä taas nautin ruokalepoani salin lattialla. Siinä mietin puraisikohan Iida-mamseli tuona iltana maisteria nenään, kun samassa astui sisään piika Sikke ja Iida-mamseli, 'sillä siinä susi, jossa soihitetaan'. Iida-mamseli käski Siken kutsua maisteria omaan huoneesensa, johon hän itse meni. Silmänräpäyksen kuluttua astui maisterikin salin läpi Iida-mamselin huoneesen, jättäen oven raolleen.
"'Mitä nyt, armaani?' kuulin maisterin lausuvan ja sitten en kuullut mitään kotvilleen. Tuokion kuluttua astui maisteri huoneesta saliin, horjuen ja vaaleana, jollaisena hän siitä asti aina on ollut, ja huokasi syvään.
"Minä olin vakuutettu Iida-mamselin tällä kertaa varmaankin puraisseen maisteria, ei nenään, vaan ehkä rintaan, sillä rintaansa maisteri piteli; ja odotin vaan milloin säkkimies tulisi Iida-mamselia viemään. Ei mitään säkkimiestä tullutkaan, vaan kirkkoherra tuli vieraan kanssa, jolla oli se keltainen kaulapanta, ja rouva Stiina Iida-mamselin kanssa, Iida-mamseli juoksi vieraan luo ja olisi tahtonut puraista häntäkin, vaan vieras puristi häntä niin kovasti rintaansa vasten, että purematta vieras silloin jäi.
"Sitten seuraavana iltana tuli paljo muita vieraita ja sinun isäsi tuli myös. Sitten tuotiin minut teille, enkä Iida-mamselista muuta ole kuullut sen perästä, vaan veli Rappe sanoi hänestä tulleen jonkunmoisen, joka ei ole ristinä. Minun vakuutukseni on se, että Iida-mamseli tuona iltana purasi maisteria, eikä mitään säkkimiestä tullut; 'hau, hau, hau'; se on sama kuin: se on totinen tosi.
"Minä mietin: kummallista kuitenkin on tämän maailman meno, kun toinen saa puraistakin, eikä siitä sen kummempaa seuraa, vaan jos toinen yrittääkään sellaista tekemään, ei ole ainoastaan itsensä, vaan koko suvunkin perikato käsissä.
"'Mitä sinä tuijottelet, etkö jo huomaa että hän on maisteri eikä kirkkoherra?' kysyi Musti.
"Minä nyykäytin päätäni myöntymykseni merkiksi ja Musti lausui itseensä tyytyväisenä: 'Siitä näet että olen yhtä viisas kuin vanhakin', vaan silloin tuli piika Tiina meitä hakemaan kotiin. Minä kysyin häneltä: 'Mikä pappilan Iida-mamselista on tullut?'
"'Everstinna', vastasi Tiina, josta en tullut hullua viisaammaksi."
SOKEA PIETARI.
"Minä kerron nyt vaikka siitä pienestä, yksinäisestä mökistä, jonka multiaiset vielä nytkin ovat näkyvissä tuolla Vinkerivaaran läntisellä, Huuhtien kylään päin viettävällä rinteellä", alkoi meidän elättivanhus, kun muutamana kesäiltana istuimme Kuhakiven kupeella odottamassa särkien syöntiaikaa.