"Ässä — uu — suu — re — lan se — ura — huone, urahuone —, se — urahuone. Mikäs vehe se on ja mitä sillä tehdään?"
Muorin luvulle vähän hymähtäen, vastasi eräs lähimpänä seisovista: "sehän se kuuluu olevan semmoinen 'urahuone', jossa nyt käännetään maailma ihan uudelle uralle. Sinne viedään näet kaikki juopot nälkää näkemään, jotta ei niin paljo janottaisi, ja kaikki vanhatkin akat opetetaan siellä tanssimaan, jotta eivät tarvitsi nuorten iloja kadehtia."
"Vielä mitä siinä muuta, kuin veivitetään herroille rahoja köyhän kansan kukkarosta", tiesi eräs möhömahainen talon isäntä. "Saattepas nähdä, niin jo ensi kunnankuitissa on taas uusi lisä … niin ja niin paljo manttaalisadannekselta ja niin ja niin paljo henkiä myöten seurahuoneen kassaan."
"Meneeköhän tuohon yli-ikäisiltäkin", uteli Korpelan muori.
"Mitähän siihen menisi", sanoi joku joukosta. "Ei se taida Paksulan kapteeni talonpoikain varoja tarvita. Se kuuluu olevan aivan upporikas ja oli seurahuoneen hirretkin metsästään ihan ilmaiseksi antanut.
"Näinköhän nuo ilmaiseksi joutivat", tuumaili Tialan vanha ukko. "Kyllä kai se niistä vielä jollakin kujeella hinnat kiskoo."
"Eikä kuulu kiskovan", selitti Maunu Niinistö. "Se on jo niistä saanutkin hyvän maksun ruukkilaisilta. Entinen Paksulan isäntä oli näet jo ennättänyt myydä kaikki Paksulan metsät ruukkilaisille, mutta oli kauppakirjaan pantu semmoinen pykälä, jotta ei saa ottaa muuta kuin pystyssä olevat, kahdeksasta tuumasta ylöspäin. Ne puut leimattiin ja sitte tuli kapteeni ja osti Paksulan polkuhinnasta sen entisen herran leskeltä. Paljokos sitä saisikaan metsättömällä tilalla, hyvälläkään. No älähän mitään. Tulee sitte se suuri maailman kaatomyrsky ja nujertaa maahan koko metsän, kuin mikä puiroomies. Ruukkilaiset rientävät puita korjaamaan, mut kapteeni ehdättää hätään nimismiehen kanssa ja kysyy: kenenkä luvalla te täällä minun metsästäni puita raadatte? Mitäs ruukkilaiset muuta, kuin: me ollaan ostettu koko metsä. Kapteeni näyttää kauppakirjaa, jossa puhutaan pystyssä olevista puista, eikä maahan kaatuneista. Siinä riidellään, rettelöidään, mutta kapteeni lähtee ja käy maaherran puheilla. Tulee sitte nimismiehelle paperit, jotta panna puut kiinni. Ja niin ne pantiin kiinni."
"Mitenkäs niitä metsässä kiinni pantiin?" kysyy joku.
"Ka, jotta ei ruukkilaiset saa ottaa. Mutta ne hankkivat, ruukkilaiset, semmoiset takaukset, jotta kyllä heistä löytyy, jos maksamaan pannaan. No äläst' olla. Kapteeni haettaa minut ja kauppamies Väkkärän rengin puita lukemaan, ja sitä mukaa kuin ruukkilaiset saavat niitä karsituksi, me niitä kirjaan. Käräjissä sitte vannotetaan minut ja Väkkärän Matti puiden luvusta ja paperit pannaan senaattiin. Aikansa siellä oltuaan tulee viimein päätös ruukkilaisille, että 'maksa pois' kymmenen markkaa joka kapulasta, jonka olivat ottaneet ja suuremmista enemmänkin."
"Kymmenen markkaa!" huudahti Korpelan muori. "Johan siitä karttui satoja summaa lopulta."