Ensi arkena oli Pekka taas varhain aamusella työssä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, vaan kerran oli ukko laulanut vahingossa: "aisa toinen, aisa toinen, ja Kustikin on kotona".
Tuon tehtyään hän kuitenkin punastui ja katsahti minuun nähdäkseen olisinko minä jotain huomannut, vaan minä en ollut tietävinänikään; "äläkä sinäkään muistuta sitä hänelle", sanoi Jänövaaran Antti.
YSTÄVYKSET.
Matti Kaikkonen — se vanhempi Matti, joka asui Luukkolan mäen rinteellä — oli koko ikänsä pienuudesta pitäen erittäin tyyni, juromainen ja harvapuheinen mies. Kuitenkin nähtiin hänet joka ikinen sunnuntai-ilta muiden kyläläisten kanssa Jokelassa, johon Ylikylän väki tavallisesti keräytyy iltaa viettämään ja uutisia kuulemaan; sillä Jokelan Pekalle tulee "aviisit" Helsingistä. Siellä Matti tavallisesti ypö yksinään istui tuvan nurkassa poltellen piippuansa ja virkkamatta koko pitkänä iltana mitään muuta kuin sanat: "eukko hoi, nyt mennään kotiin!" Tavaksi oli tullut, että Matin "eukko-hoita" pidettiin yleisenä poislähdön merkkinä, eikä kukaan lähtöä ajatellutkaan ennenkuin sen oli kuullut. Eräänä sunnuntaina, sinä kesänä, jona Jokelan muhkea kivinavetta valmiiksi saatiin, istuivat kylän miehet kartanolla ja heidän joukossaan Mattikin. Vaahtoava oluthaarikka kierti miehestä mieheen ja ottipa yksi ja toinen kunnon kulauksen helmeilevästä viinapikaristakin, sillä tänään tarjosi isäntä naapureilleen navetan lopettajaisia. Varsinkin piti navetan rakentaja Kujala hyvänä talon vanhaa hopeapikaria ja tarjosipa sitä kerran Matillekin.
Matti kielsi jyrkästi, sillä hän vihasi viinaa ja sai sen vuoksi Kujalalta pari kolme pistosanaa, josta hän ei kuitenkaan sen enempää välittänyt. Kujalakin istui takaisin paikalleen kertomaan hartaasti kuunteleville kyläläisille kaikenlaisista voimien näytteistä ja urotöistä.
"Siellä kotipuolellani minä näinikään muurasin muutaman kerran navettaa, kun siinä miesten kesken", tässä katsahti Kujala Mattiin, "tuli tuumaksi, kuka sukkelammin saisi seinään pyöreän akkunan laadituksi; pyöreätä reikää ei näet joka poika pystykään tekemään; vai mitä Matti?"
"Enpä ole koskaan koettanut", vastasi Matti lyhyesti.
"Äläkä koskaan koetakaan, sen neuvon annan sinulle, jollet pane pahaksi", tuumaili Kujala pilkallisesti. Sitte hän jatkoi: "No, siinä pihalla sattui olemaan uusi myllyn alakivi. Minulle juolahti mieleen pistää se seinään ja yks'kaks' koppaan minä sen käsiini, nostan seinälle, pikkuisen 'ruukkia' kivien väliin ja siinähän oli aivan pyöreä ikkuna silmänräpäyksessä muurattu."
Kaikki ihmettelivät Kujalan voimia, mutta Matti yksin katseli häneen vähän niinkuin epäilisi hän Kujalan kertomuksen totuutta.
"Mitä töllistelet sinä mies, vai etkö sinä usko minun sitä tehneen?"