Samaa kiitettävää tunnetta osoitti sekin seikka, että tyttöä kohtelivat hellästi kaikki muut, paitsi kevytmieliset tyttöheilakat, joiden ei sanota toisessakaan elämässä voivan täydellisesti leppyä sille, joka täällä on sattunut olemaan heitä kauniimpi, olkoon se sitte hullu tai viisas. Ei kuitenkaan voi sanoa näidenkään tytölle juuri pahoja olleen, vaikk'eivät he kohdelleet häntä niin hellästi kuin toiset. Kukapa tytölle olisi voinut paha ollakaan, sillä hän oli aina niin sievä, nöyrä ja hiljainen, ettei hän itseänsä purevaa itikkaakaan olisi hennonut ajaa pois. Jos hänet kuka ankarana talviyönä olisi ajanut kattonsa alta yön selkään tahi korjannut hänen edestään ruokavadin pois, ennenkuin hän oli ennättänyt nälkänsä tyydyttää, niin olisi hän tytöltä saanut palkinnoksi nöyrän "suuren kiitoksen", niinkuin hyvästä työstä, sillä tyttö oli aina vahvasti vakuutettu kaikkien tarkoittavan hänen parastaan.

Niinkuin sanottu oli Luoja varustanut tytön tavattomassa määrässä kauneuden lahjalla, vaan tyttö ei millään muotoa voinut kärsiä itseään kauniiksi kehuttavan, sillä hän oli saanut päähänsä sen olevan jotakin hirmuisen ilkeätä. Vaikka joku vahingossakin tytön kuullen sitä sattui mainitsemaan, teki hän aina viisaasti, jos ajoissa ymmärsi paeta kuulumattomiin, sillä tytöllä oli kova käsi. Tavallisesti luonto ruumiillisilla lahjoilla palkitseekin sen mitä sielun omaisuuksissa puuttuu ja niin oli tytönkin laita. Hän oli väkevin ihminen niissä seuduin, sen tiesivät kaikki. Olipa hän kerran eräänä syksynä kantanut metsästä Viljakkalan tuvan lattialle aika ison, vielä lämpimän karhurötkäleen ja ihmetellyt vaan, kenen se niin äreä koira mahtoi olla, joka oli purrut häntä, vaikka hän ei muuta kuin silitteli sitä.

Todellakin osoitti tyttöparan pahoin revitty käsivarsi, ettei metsän kuningas sietänyt kaunottarenkaan hyväilemisiä enemmän, kuin tyttökään mairitusta.

Muuan suutari ei ollut uskonut tyttöä niin tavattoman väkeväksi ja koetti kaikin tavoin saada häntä voimiansa näyttämään; vaan turhaan. Silloin oli hänelle pälkähtänyt päähän sanoa tyttöä kauniiksi ja se keino auttoi. Tytön kummallisesti hehkuvat mustat silmät iskivät äkkiä tulta, hienot sinertävät suonet hänen otsallaan muuttuivat tuhoa uhkaaviksi, paksuiksi juoviksi ja kiljahtaen ryntäsi hän suutarin kimppuun. Varmaankin olisi suutarin viimeinen hetki ollut käsissä, jollei neljä pirtissä olevaa muuta miestä työllä ja tuskalla olisi saaneet tyttöä hänestä irti kiskotuksi. Tytön raivo ei kuitenkaan kestänyt kauan. Hetkisen kuluttua istui hän penkille ja peitettyään kasvonsa käsillään päätyi itkemään ja itki itsensä taas hyvälle tuulelle.

Mainioimman urostyönsä teki tyttö muutamana juhanus-päivänä. Oli näet pitäjälle levinnyt huhu, että juhanuksena saarnaisi Maunolan nuori Janne-maisteri. Jos muutoinkin miehissä olisi kirkkoon menty, ajoi sinne nyt uteliaisuus nekin, jotka eivät vuosikausiin olleet Herran huoneen ovea avanneet. Kirkko oli täpö täynnä väkeä; käytävilläkin istui joukottain ämmiä, kun eivät enää penkeissä sijaa saaneet. Tyttökin oli jäänyt seisomaan käytävälle, läntisen lehterin alle.

Alkupuoli Jumalanpalvelusta oli jo pidetty ja saarnavirsi veisattu. Hitailla, vakavilla askelilla astui kalpea nuorukainen sakaristosta saarnastuoliin. Silloin syntyi kirkossa liikettä. Kaikki tahtoivat nähdä "nuorta pappia" ja nousivat seisaalleen kurkistelemaan. Läntistä lehteriä kannattava keskiparrupa oli lahonnut toisesta päästä ja napsis — se oli poikki. Lehteri rupesi tulla jyrisemään alas; huutoja, voivotuksia ja parkua kuului nyt kirkossa ja väkevämmät paetessaan sulloivat heikompia jalkoihinsa. Ainoa, joka ei ymmärtänyt vaaransa suuruutta eikä paikaltaan liikahtanut, oli tyttö. Hän tarttui kiinni putoavaan parruun ja raikkaalla äänellä laulaen:

"Herra mua johtaapi,
Jos minne kulkenen,
Ja tieni viimein ohjaapi
Tykönsä taivaaseen,"

joka oli ainoa värssy, jonka hän koskaan oli saanut opituksi, piti hän vastaan kaikin voimin. Kovin kauan ei hän kuitenkaan tuota luonnotonta painoa jaksanut estää putoamasta, vaan hillitsi kuitenkin siksi, että lehterin alla olijat kerkesivät mennä pakoon ja moni lehtereillä istujoistakin ennätti päästä turvallisemmille paikoille. Kun tytön voimat väsyivät, kolhasi parru häntä kovasti päähän ja putosi jymähtäen lattialle pyörtyneen tytön viereen. Puolikymmentä miestä tuli myöskin alas tuota suorinta tietä ja parilta katkesi jalka, muutamalta käsi, vaan Pelkolan nuori isäntä pääsi paljaalla säikäyksellä. Tunnottomana kannettiin verissään makaava tyttö lähimmäiseen taloon, eikä kukaan olisi uskonut hänen enää virkoavan henkiin.

Pastorin ja Pelkolan isännän toimesta hankittiin hänelle sitten lääkärin hoitoa, joka poimi tytön pääkallosta pois pieniä luun sirpaleita ja ihmetteli erittäinkin yhtä niistä, joka oli rustottunut sellaiseksi, että näytti jo vuosikausia olleen irrallaan. Silloin muisti Mäkelän muori tytön pikkuisena pahaisena pudonneen heidän kaivoonsa ja arveli silloin sen sirusen irti päässeen, ja lääkäri arveli sitä samaa.

Kolmen kuukauden kuluttua jätti tyttö sairasvuoteen, ja nytkös ihmiset vasta ihmettelemistä saivat, kun hän rupesi Pelkolaan piiaksi ja käyttäytyi kaikin puolin niinkuin muutkin täysijärkiset ihmiset. Alussa ei tuota muutosta oikein tahdottu uskoa, sillä sitä pidettiin aivan mahdottomana, vaan vähitellen totuttiin siihenkin, ja kun kahden vuoden perästä nähtiin tyttö yhdessä muiden kanssa laskettavan Herran ehtoolliselle, haihtui kaikki epäilys. Pastori oli julistanut hänet parhaaksi lukijaksi koko isossa Haapajärven kylässä ja sen vuoksi lahjoittanut hänelle suuren nahkakantisen Raamatunkin. Siis ei kellään ollut mitään muistuttamista, kun syksyllä kuulutettiin pyhään avioliittoon "kunniallinen talonisäntä, nuorimies Matti Pelkonen ja piika, siveä neitsyt Gertrud Schwarz, molemmat Haapajärven kylästä". Kuulutusta seurasi sitte häät ja häitä onnellinen avioelämä. Tytöksi Pelkolan emäntää aina kylän kesken sittekin kutsuttiin, mutta nyt oli sen eteen sana "viisas" lisätty, eikä aivan syyttäkään. Kauan puhelivat ihmiset keskenään siitä muutoksesta, joka tytössä järjen suhteen oli tapahtunut, ja muutamat luulivat lääkärin sen saaneen aikaan, toiset väittivät luusirun poisottamisen sen vaikuttaneen, vaan tyttö itse sanoi sitä armollisen Jumalan työksi.