"Se on kanavakoski", selitti Iska, "mutta ketäs te raukat olette ja mistä?"
"Iska Halosen joukkoa ollaan ja Ilomantsista tullaan", vastasi vaimo, "vaan kukas sinä olet, kun äänesi tuntuu niin tutulta?"
"Hyvä Jumala! etkö sinä tunne minua, Leena?" sanoi mies, "Iskahan minä olen."
"No onko sinulla leipää?" kysyi Leena taas, vähäsen ensi hämmästyksestään toinnuttua.
"On", ja Iska aukasi konttinsa leikaten jokaiselle aimo viipaleen
Siikakoskelta saamistansa leivistä ja nyt hän söi itsekin.
Siinä aterioitaessa kertoi Iska matkoistansa ja työpaikan saamisestaan, mutta toiset eivät joutaneet paljo hänen sanojansa kuulemaan, kun niin ahkerasti puuhasivat leivän kimpussa.
Viimein sanoi Leena: "ei sitä uskoisi miten hyvältä se maistaa, kun ei puoleen kolmatta vuorokauteen ole pienintäkään einettä saanut suuhunsa."
"Ettekö te puoleen kolmatta vuorokauteen ole mitään syöneet, ettekö ole sitte sunnuntain saaneet yhtään einettä?"
"Kyllähän ne pojat tänäpäivänä jo söivät pikku-Matin varastaman vehnäkakun, vaan minä en hennonut heiltä sitä ottaa", vastasi Leena.
"Pikku-Matin varastamanko sinä sanot!" ärjäsi Iska, "ethän toki liene opettanut poikia varastamaan?"