"Tietysti tulen minäkin mukaan."
"Tee tahtosi", vastasi Ville yksikantaan.
"Voih, kuinka sinä olet kummallinen", sanoi Miina ja heitti ristirantuisen huivin kaulaansa, kaappasi seinämältä airon, jossa uusi hankavitsa oli kiinni, ja juoksi ruoka-aittaan. Heti tuli hän sieltä täysi piimäleili kädessä, huusi pirtin ovelta sisään: "Äiti, minä menen Villen kanssa Naattisaloon luokoja ottamaan, tulettehan te yksinkin täällä toimeen." "Tulen, tulen", vakuutti vanhus, ja iloisena kuin lintu juosta sipsutti Miina lipokkaissansa rantaan. Vakavana ja miettivinä seurasi häntä Ville haravien, sapilaiden, kontin ja liipan kanssa. Rannalla hän voimakkaalla kädellä sysäsi nelilaitaisen, suikean venheen veteen ja Miina silmäili häntä tyytyväisenä, niinkuin ainakin nainen, joka näkee miten voimakas on se käsi, jolla hänen rakastajansa voi elämän vastukset voittaa.
Yleisen savolaisen tavan mukaan istahti Miina souto-teljolle ja Ville rupesi perään huopaamalla häntä auttamaan. Aurinko nousi punaamaan veden kalvoa ja koko tuo raitis järvi-ilma tuntui täyttyvän pienen pienillä valohiukoilla. Satojen saarien ja niemen kärkien lehdistöistä kajahteli lintujen iloinen viserrys, ja luonnon sulous tuntui kuiskuttavan tuota ainoaa sanaa: "lempi, lempi", joka niin monen ihmislapsen rintaan tuottaa joko sanomattoman autuuden tahi katkeruuden tunteen.
"Kaunis aamu", lausui Miina lakaten hetkiseksi soutamasta; "koko maailma näyttää niin uudelta ja tuoreelta. Kaikki on niin elävää, linnut, vesikaislat ja itse ilmakin ovat kuin olisivat iloissaan, vaan sinä yksin istut synkkämielisenä ja ääneti niinkuin kuollut. Mikä sinua vaivaa? Sinä olet aina, niinkuin joku suru mieltäsi painaisi."
"Minua ei vaivaa mikään, minä tahdon olla vaan ääneti 'niinkuin kuollut', sillä todella olenkin kuollut", puhui Ville kuivasti ja ajatteli itsekseen: lemmetön elämä on sama kuin kuolema.
"Kuollut? ja tahdot olla kuin kuollut; minä en taas millään tavalla nyt tahtoisi kuolla, vaan nyt vasta tahdon oikein elääkin; on kuin olisin uudesta syntynyt."
"Sepä hyvä, vaan etköhän jo jaksaisi vähäsen soutaa."
"Jaksan, jaksan, vaan eihän meillä niin kiirettä ole."
"Minun mielestäni on kiire, sillä lauvantain kastevellille pitäisi
Naatin niitty jo olla tehty ja heinät pieleksessä."