Margaretha voitti kuitenkin tunteensa pian ja velvollisuutensa mukaan keikahti hän keveänä kuin orava ikään takaisin nuorallensa, jättäen minut avossa suin nauttimaan onneani ja katselemaan kauniita liikkeitään. Muuan vääräjalkainen, mustapartainen kääpiö keskeytti kuitenkin heti nautintoni, kun hän tarttui käsikynkkääni ja jotensakin epäkohteliaasti kuletti minut paikoilleni, matkalla muristen jotakin hengen vaarasta ja tuhmasta poikanulikasta. Muutoin kului iltani kuin kauniissa unessa ja kynttilät olivat jo kaikki sammutetut, ennenkuin minä ymmärsin tällä kertaa täytyväni lähteä lausumatta jäähyväisiä sydämeni haltijattarelle.
Ulkona oli kovin pimeä ja solisten virtaili vesi katuojissa, samalla kuin taivaasta tuli toista min'enimmänsä ennätti kaupungin jo ennestäänkin liejuiselle kadulle. Tuo ilma olikin ihan omiaan lauhduttamaan rakkauteni ensimmäistä puuskaa, niin että kotiin saapuessani olin jo jotensakin tyynenä ja täydellä järjellä, eikä siellä minusta mitään huomattu.
Koko seuraavan yön kuohui kuitenkin vereni rauhattomasti ja kauvan vältti uni vuodettani, kun minä mietin, mitä asiain näin ollessa olisi paras tehdä. Kun aina olin tottunut luottamaan vanhempiini, päätin nytkin heille ilmoittaa sydämeni nykyisen tilan.
Sillä varalla ett'eivät he suostuisi Margarethaa miniäkseen ottamaan, aioin kirjeessä muutamalla sanalla viitata Amerikkaan tai johonkin muualle lähtemisestä. — Toisen kirjeen päätin lähettää Margarethalle ja vakuutettuani ensin hänelle sydämellistä rakkauttani ja sen pysyväisyyttä, olin siinä pyytänyt hänen olemaan huoletta, sillä minä kyllä toimittaisin hänelle loppu-iäkseen päiväpaistetta. Jotakin tuollaista aioin lemmitylleni kirjoittaa, vaan tietysti niin luonnollisella tavalla kuin ainoastaan rakastuneet osaavat ja varsinkin sen ikäiset rakastuneet. Ne päätökset tehtyäni nukuin rauhallisesti ja makeasti nähden oikein autuaallisia unia.
Ensi työkseni valmistin seuraavana päivänä molemmat kirjeet, Margarethalle ja vanhemmilleni, ja kun ei ollut ketä lähettää rakkauden sanansaattajiksi, sain itse toimittaa tuota vanhojen tätien tavallista virkaa. Margarethaani en itse tavannut, vaan eräs pikkuinen juutalaispoika lupasi toimittaa kirjeeni sisarelleen, kun hänelle lupasin palkaksi kourallisen karamellia, ja luultavasti saapuikin kirjeeni niitä teitä kunniallisesti perille. — Vanhemmilleni menevä kirje oli kiireessä unehtunut avonaisena asuntoni pöydälle ja siitä oli isäntä sen löytänyt, niinkuin muinoinen mustalaispoika talonpöydältä veitsen. Hän kyllä sittemmin toimitti kirjeen omistajilleen, vaan varusti sen muutamilla mielestäni tarpeettomilla selityksillä.
Kotiin tultuani antoi isäntä minulle määräyksen, jonka mukaan en kolmeen vuorokauteen saisi huoneesta liikahtaa, "sillä sinä vaan kaupungilla rakentelet naimiskauppoja mustalaistyttöjen kanssa", sanoi hän. Seuraavina päivinä pidettiinkin minusta oikein isällistä huolta, ja ett'en saisi vilustuttaa itseäni ulkona-olemisella, vartioittiin minua kuin pahantekijää ikään. Viimein onnistuin kuitenkin eräänä viileänä aamuna pääsemään karkuteille.
Tietysti ohjasin kulkuni Margarethan asunnolle. Hän ei näyttänyt laisinkaan huomaavan läsnäoloani tahi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan ahkerasti järjesteli kaikenlaisia kopsia ja vakkoja pihamaalla oleville rattaille. Kaukaan aikaan en minä uskaltanut äänelläni häiritä häntä työssään, varsinkin kun hän nyt näytti paljoa suuremmalta kuin tuona iltana tanssiessaan nuoralla ja oli muutoin niin ihmeellisesti Pernambucon, Madagaskarin kuningattaren näköinen, mutta vieläkin repaleisemmissa riikineissä. Vihdoinkin viimein rohkasin luontoni ja hyvin sulavalla äänellä toimitin: "hyvää huomenta, Margaretha!"
Hän, suuttuneen näköisenä, tiuskasi minulle jotakin, jota en ymmärtänyt enkä erottanutkaan muuta kuin sanat: "Zum Henker". Kuitenkin ryhdyin minä luettelemaan armaalleni niitä kärsimyksiä, joita lempeni tähden olin saanut kärsiä ja samalla vakuutin niiden vaan kiihdyttäneen jo entuudestaankin innokkaan rakkauteni voimaa.
Hetkisen kuluttua tulivat ulos Margarethan isä ja veli. Edellisessä tunsin saman vääräjalkaisen ukkoressun, joka minut ennen, näytelmässä, oli paikoilleni taluttanut, ja jälkimäinen oli sama veitikka, jota kirjeen viemisen tähden olin karamelleilla ravinnut.
"Poika, mitä sinä tahdot?" ärähti minulle vanhus.