"Olen kyllästynyt konnuuteen ja valheesen. Tahdon alkaa uutta elämää Selman seurassa, jolla on äitini rehellinen, puhdas katse ja joka aina vihloo sydäntäni, jos kohta lämmittääkin ja puhdistaa sitä. — — Kun hänet omakseni saan, niin laitan kaikki hyväksi taas ja rupean kaikkien kunnioituksen ansaitsevaksi arvon mieheksi, jota ei yksistään rikas ole. — — — Äveriäinkin Sakeus näkyy olevan liian lyhyt ylettymään arvoon ja onneen. Mutta Sakeus saattaa korjata vääryydet ja parantaa paljo pahaa. Niinkuin sanoin: kun Selman saan, niin paljo parannetaan ja kaikki käy hyvin. Rouvanne terveyshän horjuu. Hänet toimitamme ulkomaille ja te pysytte täällä luonamme. Selma ja minä sitte autamme yhdessä niitä, joita teidän auttaa tulisi ja liike palautetaan rehellisille urille, käyköön syteen tai saveen. Yksin en minä sitä voi, mutta Selman kanssa minä sen voin, voin varmaan. — — — Ja muutoin, nyt pyydän viimeisen kerran: olkaa mies! onhan epärehellisyys raskas taakka, ainakin toisinaan ja yksinäisyydessä erittäin. Tunnustakaa totuus, muutoin hukka perii meidät kaikki ja jos minä raivostun, niin kuolette te vielä kerjäläisenä."
Illiskon lähdettyä asioimistoimille metsiin, tutki patrooni itse, konttoristien kummaksi, monta päivää pääkirjoja, joihin hän ei ollut enää vuosikausiin kajonnut. Kuta kauemmin hän taas kirjoja tutki, sitä vaiteliaammaksi hän näytti käyvän ja sitä pitempään hän aterioilla tuijotteli milloin vaimoonsa, milloin Selmaan, mutta aina vain salavihkaa. Ei kuulunut nyt leikkipuhetta enää patroonin suusta, vaan syvä huokaus tunkeutui usein esiin hänen rinnastansa. Rouvakin huomasi tuon miehensä alakuloisuuden, mutta hänen kysyessään kahden kesken syytä siihen, vakuutti patrooni aina: "eihän minulla mitään ole."
Iltana ennen Illiskon kotiin tuloa pysyi patrooni taas koko illan aivan vaiti. Vasta kaikkien levolle mentyä hän kysyi vaimoltaan: "mitä sillä Selmalla sitte oikeastaan on Illiskoa vastaan?"
"Mitä", toisteli patronessa, "vielä tuota, viitsii, kysyäkään."
"Hm; kukapa se kenenkään olennon ja elämän niin tarkoin tuntee, että tuomitsemaan kykenee", huokasi patrooni.
"Illiskon tuntee koko maailma heittiöksi", päätti patronessa. "Ole nyt muutoin vaiti, sillä minua väsyttää niin hirveästi ja nukuttaakin jo."
Patronessa nukkuikin kohta, mutta patrooni ähki ja vierittelihe vuoteellaan koko iltayön. Muistelipa rouva sittemmin unissaan kuulleensa toiselta vuoteelta jotain tyrskeen tapaistakin. Aamupuolella hiljeni kuitenkin kaikki ja patrooni jäi vielä levolle puolisonsa huoneesta lähtiessä. Hetki kului sitte toisensa perästä, eikä patroonia alkanut liikkeellä näkyä. Sen vuoksi hiivi patronessa viimein huoneesen miestänsä herättämään.
Heti kuului sitte makuuhuoneesta sydäntä vihlaiseva kiljahdus ja romahdus. Selma ja muuan palvelustyttö syöksähtivät kohta sinne. Heidän huutonsa kuultuaan kokoontui ennen pitkää huoneesen milt'ei koko talon väkikin.
Patronessa oli tainnuksissa lattialla miehensä vuoteen vieressä. Mies taas pullotti vuoteella selällänsä tuskan vääntämin kasvoin, pullistuneet silmät avoinna ja kädet levällään. Lakanasta kierretty hiihna oli solmittu hänen kaulaansa ja jäykistyneet kädet pitelivät lujasti hiihnan kumpaistakin päätä.
Paikalle haettu lääkäri todisti kuoleman tapahtuneen jo tuntikausia sitte; ja nimismies, patronessan ja Selman suostumuksella, uskoi toiminimen rahat ja kirjat vanhimman saapuvilla olevan konttoristin huostaan. Se sattuikin olemaan sellainen mies, joka ei luottamustoimestaan luopunut edes illan suussa kotiin saapuneen Illiskonkaan hyväksi. Siitä sydäntyi Illisko niin, että selitteli Selmalle ja patronessalle asioita semmoisia, jotta hänet, onnettoman vainajan muiston häväisijänä, ajamalla ajettiin jo samana päivänä pois talosta. Hän lähtikin, mutta uhkasi kostoa ja loukkasi lähtiessään kuolleen muistoa kaikkien kuullen.