Huolimatta kaikista huhuista ja Illiskon vehkeistä haudattiin patrooni lääkärin todistuksen nojalla loistavasti satojen saattamana; mutta sitte alkoivat heti ne pitkälliset käräjäjutut ja rettelöt toiminimen ja Illiskon välillä, joista paisui monen asianajajan kukkaro ja jotka aikanaan herättivät suurta huomiota koko maassa. Paljo selveni oikeuden käymisissä semmoisia seikkoja, jotka eivät olleet kunniaksi kumpaisellekaan puolelle, mutta kaikista tutkimuksista ja toteen näytöistä huolimatta jäi asioihin monta hämärääkin kohtaa.
Viime lopuksi Illisko kuitenkin menetti enimmän osan suurista vaatimuksistaan. Hänelle ei ylioikeuksissa tuomittu muuta kuin joku tuhat muutamasta metsäkaupasta, kolmen vuoden palkka ja joitakuita satoja kulunkeja. Sadat eivät kuitenkaan kuluihin riittäneet, eikä elämään niinä useina vuosina, jotka juttu kesti ja jotka Illisko oli enimmäkseen käyttänyt lakipykäläin tutkimiseen ja kaikellaisten ongelmoiden lainoppineilta utelemiseen. Lopullisen päätöksen tultua, horjui tosin koko toiminimenkin liike perustuksillaan, mutta Illisko olisi ollut puilla paljailla, jollei onnekseen olisi osannut jo ajoissa sijoittaa erääseen vankkaan rahalaitokseen muutamaa kymmenkuntaa tuhatta.
Aikomus hänellä oli asettua nyt kauppiaaksi kirkonkylään, mutta yleinen mielipide oli, niinkuin tavallisesti, voittajan puolella. Patronessaa peläten ei kukaan vuokrannut hänelle huonetta, eikä yksikään naapurisovun vuoksi edes uskaltanut myydä maatakaan. Illiskon täytyi sentähden siirtyä syrjäkyliin. Hatajärven kylässä oras nuori isäntä antoikin jo ensi kysymällä huoneet, kun sai lupaan puolitoista sataa vuokraa vuodessa. Niin siirtyi Illisko Hatajärvelle "yleisöä palvelemaan", niinkuin hän itse kaupanpitoansa nimitti.
Kauppa kulkikin väkirikkaassa ja laveassa kylässä hyvästi, vaikka Illisko itse — kunnan verojen kohoamisen pelosta — valitti sen aina huonosti käyvän. Kyläläiset olivatkin erittäin mielissään, kun kaupan kyläänsä saivat. Eikä todella pysynyt enää Hatajärvelle "talvellakaan tie tukossa, kun kerran kauppias kylään saatiin", kehuivat kyläläiset naapureilleen.
Paljo se kauppa kylään liikettä lisäsikin. Vierailla alkoi näet olla alituiseen asioita kylään, mutta ilmestyipä sitä liikkumista kylänsä ulkopuolella vähitellen kyläläisille itselleenkin. Heidän näet täytyi milloin hakea kylään lääkäriä sitomaan jonkun miehen tappelussa saamia haavoja, milloin taas kulkea käräjillä, milloin missäkin.
Sillä tavoin jo pysyi tie selvänä, mutta sileimpänä ja tasaisempana sen pitivät kauppamiehen kuormain kulettajat. Eikä sitä olisi ennen aavistanutkaan kuinka paljo kaikellaista tavaraa yhdessä ainoassa kyläkunnassa kulumaan saa, jos sitä vain saatavana on. Ja saatavana sitä oli monenmoista sekä käteisellä rahalla, että velaksikin. Ja osasi Illisko tavarata kaupitakin.
"Ei se tuo Illisko ole ylpeä, eikä mikään turhan tarkka kitkuttaja", tuumailikin sen vuoksi Illiskon kortteeritalon isäntä kerrankin apellensa, Liippilän lautamiehelle. "Kirjan päälle olen minäkin jo ottanut monta vuotta, vaikka aina on itse vuokransa käteisellä korvannut. Pari kertaa olen pyytänyt jo tiliäkin tekemään, mutta on vain sanonut: 'suuriinko nuo noussevat tuon vertaiset otot; ennättäähän ne selvitellä vastakin', ja ryypyn on aina tarjonnut. Niin; on se oikein rahvaan mies. Konjakkiakin antaa velaksi, vaikka kenelle. — — — Tietysti ei se sitä kuitenkaan konjakiksi kirjoihinsa pane, vaan 'tavaraksi' kuuluu tuppaavan. Ja on se valmis antamaan tavaraa, vaikka keskellä yötä, niinkuin monasti on tehnytkin."
"Hm", arveli lautamies. "Eiköhän sittekin olisi parempi, jos et siltä mitään 'kirjan päälle' ottaisi. Vuosien varrella voi otoistasi sittekin kertyä koko summa, varsinkin kun sinä, niinkuin moni muukin isäntämies, annat sille syksyllä rahoja tarvitessasi viljasi polkuhinnasta ja sitte keväällä ostat ne korkohinnalla takaisin. Minä pelkään sen miehen ottaneen pahan kelkkaansa ja kyllä siinä on miestä vetämään sen perille asti. Niissä muinaisissa sen käräjärettelöissä opin minä näkemään, jotta ei niitä Illiskolta keinoja eikä koukkuja puutu."
"Mitäpähän koukkuja tuolla sitte olisi, kun on niin reima mies kaikin puolin", vastasi isäntä huolettomasti ja kehoitti appensa tekemään totia vielä "pikkuisen palan päälle".
Niin eleltiin Hatajärvellä huolettomina ja kaikin puolin toisiinsa tyytyväisinä pitkät ajat. Tulipa sitte muutamana syksynä kova kato, ei vaan Hatajärvelle, vaan koko maahan. Silloin vaati Illisko kaikilta velallisiltaan velkakirjat ja kiinnitti ne taloihin. Nyt tuli tosiaankin tiukka aika, sillä Illisko ei antanutkaan enää isäntien oman mielensä mukaan, kuten sitä ennen, metsiänsä myydä. Suuriksi olivat käyneetkin miesten silmät, huomatessaan miten suuriksi heidän velkasummansa Illiskolle oli ajan pitkään korkoineen jo ennättänyt kasvaa. Vielä suuremmiksi ne kuitenkin kävivät, kun yhtäkkiä kuulutettiin kylän useimmat ja upeimmat talot myytäviksi Illiskon saamisista. Miehet astuskelivat sitte alla päin ja naiset itkivät melkein joka talossa; mutta Illisko selitteli yhä ystävällisen näköisenä: "aika on huono ja minä tarvitsen omani, kun tässä takavuosina sain niin suuria vahingoita, kuten itsekin tiedätte."