Joku lahja oli kuitenkin Illiskolla vielä seurakunnalle annettava, mutta ei kukaan voinut arvata, mikä se oli. Siellä se oli pitkässä puulaatikossa pystyssä aitan nurkassa ja raskas se oli. Sen oli Illisko hankkinut heti, kun hänen terveytensä alkoi horjua. Kiviniemen kirkonmies arveli sen olevan Mooseksen kuvapatsaan, jommoisen hän oli nähnyt ennen, merimiehenä ollessaan, jossakin ulkomaisen kirkon kuorissa seista törröttämässä. Illisko oli kuitenkin sanonut, ettei kukaan saa laatikon sisällystä nähdä ennen kuin hänen kuoltuaan. "Sitte sen näkevät kaikki."
Nopeasti huonontuikin Illisko huonontumistaan eräänä talvena. Viimein hän ei jaksanut enää vuoteeltaankaan nousta, vaikka ei tuntenut mitään taudin tuskia. Talon emäntä esitti silloin, että: "eiköhän jo haeta pappia", mutta Illisko arveli: "niin huono en minä toki vielä ole."
Huono hän sittekin oli ja iltapäivällä uskoi sen jo itsekin, koskapa kutsutti kiireesti luokseen Liippolan lautamiehen ja joitakuita muitakin isäntämiehiä. Niille hän sitte ilmoitti kassakaapissa olevan hänen testamenttiinsa ja kirjeen Selmalle. Varmuuden vuoksi sanoi kuitenkin vielä tahtovansa todistajain kuullen ilmoittaa patroonin Selman perivän kaikki, niin hyvin kiinteän kuin irtaimenkin, mitä häneltä jälelle jää rahana taikka muuna.
Tuokioiden kuluttua näytti siltä, kuin olisi Illisko vielä tahtonut jotakin sanoa, mutta puhe jo haipui epäselväksi sorinaksi, josta vain erotti enää muutamia katkonaisia sanoja. — "Jos Selma — - — mutta sallit —- tu — — patsasta ei… — äiti……..- ja isä — —- koetin re — re — rehellinen — - ei kahta — — her — — voih!" Sitte seurasi pari tuskaista korahdusta ja Illisko oli vainaja.
Kun sitte kesällä ihmiset kävelivät hautausmaalla, niin näkivät he siellä komean hautapatsaan puhtaasta marmorista. Siihen oli kaiverrettu Timo Illiskon nimi, syntymä- ja kuolinaika kultakirjaimilla, mutta alareunassa suuren, aina tuoreen ja tuoksuvan kukkakiehkuran alla olivat kultaamattomat sanat: "ystävät pystyttivät patsaan."
"Kas konnaa, kun valehtelee vielä kuoltuaankin", sanoi eräs Hatajärven mies muutamana sunnuntaina patsaan kirjoituksia lukiessaan. "Ystävät; vaikka itse sen hankki!"
"Mutta tekihän se paljo hyvääkin", muistutti joku joukosta.
"Vieläkös mitä", intti ensiksi puhunut.
"Mutta Selma neiti kuuluu sen peruilla ostaneen Aulangon rustitilan ja oli sanonut siihen Illiskon muistoksi perustavansa köyhille koulun ja vaivaisille kodin, niin, jotta tekeehän se Illisko vielä kuoltuaankin jotain hyvää."
"Selma neitihän sitä tekee."