"Minkähän tähden tuo ei Selma neiti sille rouvaksi ruvennut, vaikka sanovat, jotta olisi aikoinaan päässyt", uteli eräs tyttö kirkkoväestä.
"Minkäkö tähden?" selitteli eräs emäntä. "Tietäähän tuon. Sehän oli, Illisko, alkujaan talonpoikaista sukua, vaikka lopulta semmoiseksi herraksi äityi."
III
UKKO-TUOMARI
Muutamana kesäisenä aamuna oli Ukko-Tuomari hyvin huonolla tuulella, vaikka milloinkapa se mies lienee hyvällä tuulella ollutkaan sen perästä, kuin rouva kuoli ja virastaan luopui. Minulle se juonitteli siitä, kun ruuna oli aamusella päässyt Hietalan kaurapeltoon, eikä uskonut jotta hietalaiset itse olivat jättäneet veräjänsä auki, saadakseen edes jotakin hyvää kaurastansa, sillä se oli kauraa semmoista, ettei pastori Hälisen pellolla parempaa — pelkkiä pillikkeitä, narskuja ja ohdakkeita koko pelto.
Kuoppalan Kaisa, talouden hoitaja taas oli kuullut kunniansa kuumasta kahvista ja kärpäsistä. Kaisan olisi näet pitänyt pitää huoneet puhtaina hyönteisistä, jos kohta Ukko-Tuomari itse piti yöt päivät akkunoita auki milloin pilveksen, milloin päivän puolelta ja intti kärpäisten tulevan keittiöstä, eikä ulkoa sisähuoneihin. Ei sillä miehellä muutoin ollut niinkään paha palvella, kun vain jaksoi sen marmatusta kuunnella ja joka seikasta sille perinpohjaisen selon tehdä. Osasi se olla hyväkin ja jos sillä sattui olemaan mieluista työtä, niin kohteli se meitä kuin veli veljeään. Mutta kun ei ollut työtä, niin auta armias sitä surinaa ja pörinää, mitä se mies piti!
Kuoppalan Kaisa sanoikin kerran: "kun se olisi sen virkansa pitänyt, niin meillä olisi elämä, kuin taivaan pankolla, mutta nyt se vain ikävissään ja joutessaan kurnuttaa kaikesta." Taisi siinä Kaisan puheessa olla paljon perääkin, koska minäkin panin merkille, että mitä sekavammissa oikeus-asioissa ihmiset kävivät Ukko-Tuomarilta neuvoja kysymässä, sitä ystävällisempi hän aina meillekin oli. Semmoisina päivinä hän oikein omin käsin auttoi minuakin työssä, joko minä sitte perkkasin puutarhaa tahi sahasin halkoja, ja tuumitteli kaikista asioista, niinkuin ilmoihminen ainakin.
Muutamastikin hän kysäsi minulta: "mihinkä sinun mielestäsi, Taavetti, minun pitäisi panna omaisuuteni ja rahani?"
"Pankkiahan ne sanovat hyväksi — rikkaat", arvelin minä.
"Ehei", hymähti Ukko-Tuomari. "Ja sitte ne perisivät kuoltuani von
Stoltz-Dummerjahnit joka pennin."