Varsinaiseksi herrasväeksi ei Mikon perhe kuitenkaan päässyt sinä talvena, vaan se tapahtui monta vuotta myöhemmin. Mikolla oli näet kaupungissa ajurina häntä paria kymmentä vuotta vanhempi veli, Sen kerrottiin olevan hyvissä varoissa ja varsinkin kerskaili Mikko itse vielä kerran veljeltään perivänsä "hirmuiset summat".
Useimmat kyläläiset nauroivat niille Mikon toiveille, mutta taisivat jotkut noita puheita uskoakin, koska kyselivät Mikolta: "mitä sinä sitte teet, kun rikkaaksi pääset; vai oikeinko ostat rusthollin?"
Hieman halveksivasti hymyillen selitti silloin Mikko: "ehei! Vai minäkö rupeaisin talonpojaksi! Niin hupsu en toki ole. Kyntäkööt maata tuhmemmat miehet. Minä joukkoneni rupean sitte herrasväeksi."
"Mutta entäpä, jos herrasväki ei huolikaan sinua joukkoonsa, kun et osaa muita kieliä mongertaa, kuin omaa äidinkieltäsi?"
"Minä viisi heidän huolimisistaan. Osaan minä olla herrasväkenä itseksenikin."
"Somapa tuo olisi nähdä Mikonkin Liisa-Kaisaa herrastamineissa", arveli majatalon emäntä naurussa suin.
"Kyllä emäntä sen kumman vielä saa nähdäkin", päätti Mikko toimessaan, "ennenkuin kuolee. Mutta ei sitä minun muijaani sitte enää Liisa-Kaisaksi kutsutakaan, vaan Eliisapetti-Kathariinaksi. Ja itsekin aion ottaa sitte nimekseni Pärttylissonnin, — kun näette sen olen Pärttylinpoika. Mikael Pärttylissonni — — se toki joltain kuuluu."
Sitte muutamasti alkoi kuulua huhuja Mikon rikkaan velimiehen kuolemasta. Mikko lähti heti pappilaan nimeänsä muuttamaan, mutta kun kirkkoherra ei taipunut noin vain suoraa päätä miehestä Pärttylissonnia tekemään, vaan aivan väen väkeen olisi hänestä tahtonut tehdä, jos kerran nimeä muuttaa, joko Narrisen, Härkäsen tai Mullikaisen, niin jätti Mikko asian sillä kertaa sikseen.
Muutamia viikkoja myöhemmin tuli sitte virkateitä nimismiehelle kaupungista kirje, jossa kuulusteltiin elelikö siellä meidän puolella Mikon laista miestä, sillä perinnöitä oli semmoisella kaupungissa perittävinä. Ystävällisesti selitteli nimismies sitte Mikolle kaikki ne monituiset mutkat, ja lakipykälät, jotka olivat varteen otettavat ennenkuin kaupungista perinnöt käsiinsä saisi, Mikon kertomusten mukaan oli nimismies muun muassa maininnut siihen tarvittavan sukuluettelon, josta kävisi selville Mikon kuuluvan ajurin sukuun. Sitte tulisi vielä arkistotutkimuksilla todistaa se seikka: oliko Mikko kaupunkilaisajuri-vainajan rinta-, vaiko sivuperillisiä ja kuinka monennessa polvessa. Vielä kuului pitävän saada selväksi mihin olivat velivainajan varat sijoitetut ja olivatko ne "bona fide" eli täydellä luottamuksella pannut pankkiin ja millä tavalla ne olivat sinne pannut, irtisanottaviksiko vai juoksevalle tilille. Sitte oli nimismies puhunut täytyvän ottaa selvä koko velivainajan pesän lukuisista eli pohjakannasta ja vielä tarvittavan "vullmahtia" ja sen semmoisia, niinkuin kuittauksia ynnä muita.
Mikko sanoi ihmetelleensä sitä puuhain paljoutta, mikä perinnön kaupungista saamisessa on, mutta pysyneensä kuitenkin jotenkin tyynellä mielellä, sillä hänhän tiesi, "että rahalla saa jos mitä ja hevosella pääsee, jos minne."