"Niin, niin", oli emäntä sanonut silloin, "ei ole herruudesta hyötyä, eikä huvia: mutta mitähän jos tulisit meille ruokapalkoillasi juoksutytöksi, niin saisit joutohetkinä leikkiä meidän lastemme kuussa?"
Ehdotukselta oli kyllä Tiinan mielestä hyvätkin puolensa, mutta eihän hän miten "juoksutytöksi" ruveta, eikä talonpoikaisten lasten leikkitoveriksikaan.
"No en minä sitte tiedä muuta neuvoa", oli emäntä sanonut, "kuin patroonin ryökkynän pitänee ruveta lukemaan, jotta aikoinaan voisi päästä jonkun herran tahi rentun rouvaksi."
Tiina koetteli seurata neuvoa, mutta ei miellyttänyt sekään. Kotona ei näet ollut yhtään muuta kirjaa, kuin Mulju-Kustaan vanha virsikirja, josta oli paikotellen paljo lehtiä pois. Lukkarin muori tosin lainasi Tiinalle kerran Sibyllan ennustuksen, mutta sen tyttö oppi ulkoa parissa viikossa, niin että ei siitäkään sen pitemmältä huvia ollut Sentähden alkoi Tiina tuontuostakin kiusata vanhempiaan ostamaan hänelle kirjoja luettaviksi, niinkuin muidenkin herrasväkien lapsilla kuului olevan. Isä lupasikin kylän lukuisilla ostaa suntiolta Tiinalle viiden pennin kirjan, jos eivät papit tytölle sellaista ilmaiseksi antaisi, mutta äiti pani sellaista tuhlausta vastaan.
"Ennenhän tuon panee vaikka kokonaisen markan kirkonkukkaroon vaivaisten avuksi, kuin viittä penniä kirjaan", penäsi äiti.
"No, mutta eihän viispenninen meidän rahoissa merkitse mitään", sanoi suutari-Mikko.
"Vaikkapa ei", tiuskasi Eliisapetti-Katharhna, "mutta minä sanon, että ei osteta. Miltä se näyttäisi", mutisi hän vielä itsekseen, "jos herrasväkikin tässä vielä rupeaisi suomalaisia kirjoja lukemaan, eikä suntiolla muun kielisiä kirjoja kaupattavana ole. Ennen minä heitän vaikka kaikki rahat tuleen, kuin annan niitä teidän ruveta sillä tavoin tuhlailemaan."
"Parasta taitaisi ollakin, sillä eihän noista rahoista ole muuta kuin riitaa ja ruikutusta", lausui Mikko kärtyisesti vaimolleen. "Etkä sinäkään enää edes viitsi velliäkään keittää, vaan tässä pitää aina särpiä kahvia ja syödä kuivaa ruokaa."
Patronessa näytti hämmästyvän miehensä vaatimuksia ja kiljasi kiukuissaan: "vai pitäisi minun tässä teille vellipiiaksi ruveta? Ei, kyllä saatte muualta semmoista kuulustella, sillä minä en ole keittäjäksi luotu. Ja kun piian otat, niin panen minä tosiaankin koko markan kirkon kukkaroon."
Miten olikaan, niin ennen pitkää, alkoi koko herrasväki kuulustella Hakoniemelle palvelustyttöä. Sen saaminen ei kuitenkaan ollut niinkään helppoa. Muutamat pyydetyistä nauroivat koko jutulle; toiset aikoivat tulla sitte, kuin uusi talo olisi valmis ja olihan niitä verukkeita millä mitäkin. Yhä kauempaa ja kauempaa kuulusteltiin Hakoniemelle emännöitsijää ja pari tyttöä jo kävi paikkaa katsomassakin, mutta ei kukaan siihen pysähtynyt.