"Nyt ne varmaan ovat hulivilin temput jo jääneet jälelle päin Tiinan Taavetiltakin", tuumaili Myhkymäen herrastuomari sitte käräjiltä kotiinnuttuaan. "Ei se nyt enää arvo toki anna pietiä, kun miehestä tehtiin oikein virallinen pitäjään mestari oikeudessa. Ei se anna enää arvo myöten, vaikka kyllä kai sen luonto koko ikänsä sinne päin vetää."
Samoin arvelivat muutkin tuttavat; mutta joulun tienoissa kerrottiin kylällä ja naurettiin taas joka nurkassa Tiinan Taavetin postikonttorissa käynnillä. Mies oli näet mennyt sinne sanomalehtiä tilaamaan, kun oli niihin tottunut kaupungissa oloaikanaan. Etehiseen päästyään oli Taavetti sitte kävellyt aikansa permantoa pitkin ja poikin, ryähdellyt, niistellyt nenäänsä ja mitä lienee tehnytkään. Kun ei sittekään alkanut ilmestyä postinhoitajan päätä avonaiseen luukkuun, niin mitäs muuta, kuin Tiinan Taavetti astuu rohkeasti sisään toimitushuoneesen.
"Miksi te tulette ovesta", oli postinhoitaja Taavetille ärjäissyt ja noussut pöydän äärestä, jossa oli istunut, viinilasi nenän alla pappilan maisterin, nuoren tuomarin ja parin muun herran kanssa, joista toinen oli ollut Kiiskilahden hovin tavattoman lihava herra.
"Ettekös te näke, että luukku olemus auki?"
"Kyllä, kyllä", oli Tiinan Taavetti tuumaillut ja tyynesti toimittanut asiansa. Sitte hän oli katsahtanut hyvin totisena luukkuun ja alapas yhtäkkiä tunkea siitä päätänsä ulos.
"Mies, mitä te nyt teke?"
"Uloshan minä tästä vain pyrkisin."
"Hullu mies! Eihän siit' kukan mahdu."
"Sitähän minäkin arvelin, mutta tuumailin toisekseen, jotta kun siitä kerran on läpi sopinut niinkin lihava mies, kuin tuo herra tuolla karahviinin takana, niin ehkäpä sopisin minäkin laiha mies…"
"Menkä te ulos ovesta!" oli postinhoitaja ärjäissyt. "Menkä te ulos ovesta!"