Sanoin selittämätön oli surkeus, joka kaikkia Korpivaaralaisia kahlehti. Ainoastaan Hölmö-Teppo istui rauhallisena, selkä kallioa vasten ja koetteli turhaan saada sytytetyksi jo ammoin sammunutta piippunysäänsä. Itsekseen hän siinä mutisi: "tulta siitä pitää tulla, vaikka turkanen olisi". Yhtäkkiä hän sitte ihastuneena huudahti: "jo tulee; tuolta tulee; ettekö näe, tuolta puiden välitse tulee!"
Kauhun tunne karini kaikkien selkäpiitä ja joku rohkeimmista kysäsi: "mitä tulee?"
"Tulta", mutisi Hölmö-Teppo ja naiset alkoivat siunailla, voivotella ja viehkuroida maassa.
Tulta sieltä olikin tulossa puiden välistä. Vähän ajan takaa se kirkasvaloinen tervassoitsu kipunoita sinkautellen olikin jo aivan yhteen sulloutuneiden ihmisten edessä. Kiukkuinen ääni kajahti tulisoitsun sivulta: "täälläkö te, hupsut, vielä kaikki olette?"
"Renki-Reeti, renki-Reeti", kuului kymmenistä suista, juurikuin kaikki olisivat häntä odottaneet avukseen ja pelastus nyt olisi tullut.
"Niin on; mutta nyt kiirevilkkaan meidän väki kaikki kotiin. Emäntä ei jaksa tehdä mitään. Katselee vain Kallea ja vuoroin itkee, toisin nauraa."
"Mitä? Onko Kalle tullut kotiin? Miksi hän ei tullut tänne? Milloin hän tuli?"
Lumous oli lauennut ja kysymyksiä sateli Reetille joka kulmalta.
"Hupsuhan se olisi hänkin, jos syyttä pakotta olisi tämmöisessä Herran ilmassa lähtenyt metsiä pitkin haihattelemaan", oli ainoa selitys, jonka Reeti kyläläisille Kallesta antoi.
Enempää ei tarvittukaan, vaan käskemättä ja kilvan seurasivat kaikki Reetin tervassoitsua, eivätkä joukon tunteet tuntuneet kovin ystävällisiltä Kallea kohtaan. Kuuselan Matti uhkasi, hammasta purren ja karkeasti kiroten, Kalle Honkasen jo aivan "tänä yönä tuomion eloon asettaa". Sarapuron Pietari sanoi hänet "elävältä korventavansa", mutta Liukon Paavo tyytyi "hirttämään hänet ensimmäiseen parhaaseen puuhun", sittekuin Kirjalan ruotimuori oli vakuuttanut repivänsä "omin käsin" Kallelta silmät päästä.