Ei puuttunut sinä yönä sitte vieraita Honkalan pirtistä. Heti Reetin perästä näöt astui sisään Kuuselan Matti karahka kädessä ja käveli kiivaasti pöydän luo, peräpenkkiä kohti. Äkkiä hän kuitenkin seisahti ja karahka putosi kädestä.
"Missä Kalle on?"
"Tässä, – – Iltaa – – no ihan elävänä tosiaankin Kuuselan Matti. Terve mieheen, pitkistä ajoista, – – Kas, etkö sinä enää entistä paimentoveriasi tunne?"
Matti katseli hetkisen ällistyneenä edessään seisovaa, lyhytläntää, mutta vahvarakenteista, hartiakasta nuorta miestä. Katsoi, viimein ojensi iloisesti kätensä ja sanoi: "totta totisesti — — Sinä olet serkku — Kalle, sinä… vaikka paljo miehistynyt sitte viimenäkemän. Mutta missäs on se toinen Kalle?"
"En minä tunne mitään toista Kallea."
"Niin, mutta missä on se — — se — — pitkä – – –?"
"Se maailman lopun Kalle", täydensi joku ovensuussa seisoja kysymystä.
"En tiedä ja — I will have no dealings with him (enkä tahdokaan hänestä tietää)", nauroi puhuteltu, "jos hän näet on semmoinen kuvatus, kuin äiti on häntä tässä minulle kuvannut."
Maailman loppu unohtui siiloin kaikkien mielestä ja kohta porisivat talon kahvipannut ja kattilat tuvan hiiloksella, sillä emäntä tahtoi välttämättömästi koko kylän olemaan läsnä oikean poikansa tulijaisissa, joka ei ollut tullutkaan kotiin ihan "tyhjin nyrkin". Hölmö-Teppo tahtoi sittekin "antaa Kallelle selkään", mutta leppyi hänkin, saatuaan Kallelta hampaihinsa oikean sikarin, jommoisista hän "kyllä oli kuullut tarinoitavan, mutta ei ikinä polttanut".
Makeasti nauroi oikea Kalle Honkanen, kuultuaan olevansa oikeastaan melkein koko Korpivaaran isäntä, kun kihlakunnan oikeudessa hänellä jo oli huudot saatu miltei kylän kaikkiin muihin, kuin kotitaloonsa. Ja melkeinpä kiitolliset kyläläiset olisivat taitaneet hänet siksi ottaakin, kun hän vaivojansa säästämättä vuosikaudet riiteli kyläläisille takaisin ja voitti ne tukkimetsät, jotka hänen valhekaimansa oli myynyt kaupungin sahapatrooneille, saaden niistä käsirahoja kolmattakymmentä tuhatta. Sillä oli näet ollut tunnettujen miesten todistus siitä, että noiden kahdeksantoista talon mailta lähtee "vähintään satatuhatta tukkipuuta" ja lisäksi henkikirjurin virallinen vakuutus noiden kaikkien talojen olevan perintötiloja.