Anna-Maija työkkäsi suutuksissaan auki ruokasäiliön oven ja pujahti sinne. Hän katseli hyllyjä, nosteli pulloja ja purkkia yhden toisensa perästä ja jatkoi yksinpuhettaan.
"Arvasinhan minä sen. Kallista karpalohilloa ei ole enää jos kolmelle hengelle, vaikka kuvernööri tulisi taloon ja valkeiden viinimarjojen mehu on ihan lopussa! — Ei tässä tule hiljankaan eteen muuta kuin konkurssi, ja mihin minä onneton sitte vihdoinkin viimein joudun? Voi, kun en kuitenkaan ottanut sitä sepän retaletta silloin elätettäväkseni, mutta — hm! — Ja nyt niiden pakanoiden tähden pitää tässä kristityn ihmisen vielä vanhoillaan kaupungin elätiksi joutua. Kyllä kai ne alastomat pakana-raukat siitä paljonkin lämpenevät, kun kaupungin rouvat käyvät täällä syyttömät ihmiset mierontielle syömässä ja juomassa. — — Niin, oikein minua naurattaa niiden ompeluseurat. Karttuunirääpäleitä tehdään ja köyhiä panetellaan. Ostaisivat markkinoilta Iammasnahkoja ja teettäisivät Tikais-Mikolla turkkia; tahi laittaisi kauppaneuvoksetar sinne Afriikkaan kauppaneuvos-vainajan suuren supiturkin. Ei silloin ainakaan yhtä miestä palelisi, vaikka hänessä olisi vielä kylmempi, kuin onkaan ja saisivat ihmisten ruoat olla rauhassa ja kunnia tallella."
"Anna-Maijaa! Herran tähden, Anna-Maijaa!" kuului silloin vinkuva ääni jostakin sisähuoneesta.
"Mikähän sillä nyt on hätänä, kun niin surkeasti uikuttaa?" tuumaili Anna-Maija ja kiirehti sisähuoneisin.
Kauppaneuvoksetar, lempeän näköinen ja harmaatukkainen vanhus oli huoneessaan polvillaan sohvan edessä ja parhaillaan hajuvedellä valeli sohvalla olevaa pientä rakkikoiraa.
"Anna-Maija! Juokse Anna-Maija kulta, nyt ihan paikalla tohtoriin ja sano — kuuletko sinä — sano minulta terveisiä, että — — että — — ihan siinä on henki kysymyksessä; — — ja että hän on niin huono; ja että hän olisi hyvä ja nyt kohta tulisi tänne. — Kuuletko sinä Anna-Maija? Juokse nyt hyvä Anna-Maija! Juoksethan sinä Anna-Maija?"
"Kiitos, kiitos rakas kauppaneuvoksetar — —"
"Juoksehan nyt Anna-Maija kulta", keskeytti emäntä.
Anna-Maija paiskasi kiireesti oven kiinni ja tuumaili mennessään: "tokihan minä tok' juoksen ainoan sisareni tähden ja kyllä hän todellakin on kovin huono."
Pian olikin Anna-Maija matkalla lääkärin luo. Kiireesti hän kulki, eikä ollut näkevinäänkään "Malinskaa" ja "Häyryskää", vaikka ne kulkivat torille, tuolla kadun toisella puolen. Sitte vasta täytyi "silmänräpäykseksi" seisahtua, kuin Silénin matami sattui kadulla "ihan palliksi vastaan."