"Ei, kyllä se Lauvikki oli siinä Kyytön rinnalla."
"Eipähän ollut, kuin Heluna", väitti Anna-Maija ja alkoi vain kohota yhä ylemmäksi.
Työllä ja tuskalla sai Niilo auki äidin jäykkäniskaisen linkkuveitsen ja valitsi sitte mieleisensä pihlajan tarvispuukseen. Kyllä siitä tulee hyvä vapa tuosta, — ajatteli hän — ja on niin sitkeätäkin, että ei tahdo poikki saada. Ei se katkea vaikka sattuisi suurempikin kala tarttumaan ja suuria kaloja minä onginkin, niin suuria että — — Ja äiti ja Anna-Maija niitä sitte siivoavat rannalla ja sitte minä vaikkapa niitä vien kirkollekin, niinkuin isäkin talvella mateita vei.
Onkivapa oli jo aikoja sitte valmis, mutta Anna-Maijaa ei kuulunut. Mitähän, jos se ei tulekaan? — Alkoi pelottaa, jos ei täältä kotiin osannutkaan. Missähän päin tuo koti lieneekään. Olikoon se tuolla, jossa ruisrääkkä karnutti, vai tuolla, jossa kuhankeittäjä "huhhahheitä" huusi. Ei se ole, vaan tuolla, josta kuului karjan kellojen kalkutusta. Sieltä päinhän sitä tultiinkin. Kyllä minä itseksenikin kotiin osaan, mutta pitää se Anna-Maijakin käydä mukaan kuitenkin, jotta ei vielä eksy.
Niilo lähti nousemaan vapoineen ylöspäin Anna-Maijaa etsimään, Oikein tahtoi hengästyttää tuo kapuaminen, mutta tuollahan jo näkyikin vähän matkan päässä, kallion rinnassa, Anna-Maijan punarantuinen huivi. Onhan siellä toinenkin ja kas kas, miten ne teivivät toisiaan — ja nyt painavat nenänsä yhteen, ja taas — — ja vieläkin.
"Anna-Maija, tule jo pois!" huusi Niilo.
Kuin ukkosen iskeminä kimmahtivat kumpikin ylös ja Anna-Maija alkoi kiireesti juosta alamäkeen.
"Riitalan Mattihan se vain näkyy olevankin", tuumaili Niilo itsekseen, katsellen, miten Matti hätäisesti lähti toisaanne päin juoksemaan.
"Ethän sinä pysynytkään siellä paikallasi vapaa vuoleksimassa", sanoi Anna-Maija Niilolle nuhtelevasti lähemmäksi tultuaan.
"Enhän minä, kun sinä aloit niin kauan viipyä", tuumaili Niilo ja ajatteli ihmeissään sitä, miksi Matti oli nenänsä Anna-Maijan nenää vasten painanut. Ei hän kuitenkaan tullut sitä tytöltä itseltään kysyneeksi, mutta aikoi kotona kysäistä äidiltään. Unehtui se kuitenkin kysymättä äidiltäkin, sillä kotona oli Lintulan isäntä sanomassa, että Anna-Maijan piti huomen iltana, kun oli lauantai, lähteä päiväläis-Riston kanssa viemään rovastille voisaatavia. Niilo pyrki mukaan kirkolle ja äiti hipasikin hänet, jos vaan Risto ottaisi ja isä laskisi.