Puoli päivää selitti sitte kerran provasti Jaakolle, kuinka Israelin vaimon poika kirosi nimeä ja kivitettiin, ja kuinka Herra kuutta vihaa ja kauhistuu seitsemää, niiden seassa petollista kieltä. Vielä hän järisyttävällä tavalla osoitti, että valehtelijoilla on oleva osa siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa; ja kuinka rangaistus ei vääräin huoneesta lakkaa ja kysyi lopuksi: "oletkos nyt aikonut viimeinkin tunnustaa?"
"En", oli lyhyt ja jäykkä vastaus.
Provasti jätti nyt lain sikseen ja uudestaan, ponnistaen kaiken kaunopuheliaisuutensa liikkeelle, koetti näyttää toteen, että Jaakko siinä tapauksessa tekisi anteeksi antamattoman synnin; elämässä ja kuolemassa jäisi osattomaksi kaikista evankeliumin armolupauksista; sulkisi itseltään oven iankaikkiseen elämään, eikä enää voisi ottaa armoa vastaan, vaikka tahtoisikin.
"En sittekään rupea tunnustamaan", murisi Jaakko.
Vaikka provasti oikein liikutettuna pyytämällä pyysi Jaakkoa tunnustukselle, ei hän sittekään taipunut ja sai viimein vaaditun todistuksen. Vielä välikäräjissäkin vakuutteli tuomari Jaakkoa tarkasti miettimään tilaansa ja väärän valan seurauksia, ennenkuin valalle tulisi, mutta se oli samaa, kuin olisi seinälle saarnannut.
Tuomari oi voinut muuta kuin käski vetämään pellin auki, että sieluparka pääsisi sitä tietä pois saastuttamasta oikeustuvan ilmaa ja luki sitte edellä valan kaavan.
Rohkeasti pani Jaakko kolme sormea kirjalle ja selvällä, melkein uhallisellakin äänellä, saneli valan sanat tuomarin perässä. Vasta sanoissa: "niin totta, kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja sielun puolesta" vavahteli ääni hiukkasen, mutta meniväthän nekin loppuun. Niin oli Jaakko vapaa syytöksestä. Kalpeana hän astui ulos käräjätuvasta, eikä näyttänyt mennessään huomaavan, kuinka käräjäväki kammoen antoi hänelle tietä välitsensä.
Jonkun päivän kuluttua tuli Olkkolan isäntä Kataja-aholle "ystävällisesti" ilmoittamaan, että mökki piti olla uudeksi vuodeksi tyhjänä. Hänen ei millään tavalla kuulunut käyvän laatuun enää ensi vuonna Jaakkoa kirjoissaan pitää.
"Onkos isännän tarvinnut minun puolestani ulostekoja suorittaa, vai miksi se ei enää käy laatuun?" kysäsi Jaakko.
"Eipä suinkaan", vastasi Olkkolainen hymyillen ja katsoa vilauttaen Jaakkoon lisäsi hän: "enämpi noita sinulla lienee varoja maksaa, kuin monella muulla."