"Syytönhän peto taisi olla", selitti siltavouti Olkkolaiselle. "Tuossa näet eroittaa vielä selvästi K.G.N. ja ne merkitsevät Kalle Kustaa Nöyréniä, joka on nimismiehen nimi."
"Olisikohan sitte Jaakkoa syyttä kiusattu", arveli muudan mies lapioonsa nojaten. "Mutta miksi hän ei sitte sanonut itseään viattomaksi."
"Olisitkos sinä uskonut", kysyi nenäkäs ruotupoika.
"Onkohan tuo aivan varmaan se sama lompakko?" tiedusti vieläkin Olkkolan isäntä, varmuuden vuoksi.
"On se", päätti siltavouti. "Olenhan minä sen satoja kertoja nähnyt."
Siltavouti lähti siitä lompakkoa nimismiehelle viemään, mutta ei Olkkolan isäntä sittekään ottanut uskoakseen, että se oli sama kadonnut kappale, josta oli niin paljo melua ollut.
Pitkin kesää kuulutettiin sitte kirkossa: että jos kuka laukku- tai muita venäläisiä sattuisi näkemään, niin pitäisi heitä kehottaa käymään nimismiehen puheilla. Ei venäläisten kuulunut laisinkaan tarvitsevan laukun ryöstöä pelätä, vaan päinvastoin palkittaisiin heille vielä vaivatkin.
Ihmeen paljo Venäjän miehiä kävikin kuulutuksen johdosta nimismiehen puheilla, vaan yhä edelleen pysyi hän hajamielisenä ja harvapuheisena. Syksyllä täytyi hänen vielä pitää talossaan ompelijoita vaatteita itselleen pienentelemässä. Nimismies oli näet kesän kululla laihtunut lähes puolitoista leiviskää ja alkoi jo käydä harmaasen, kun ei Jaakon olinpaikasta ollut selkoa saanut.
Matkalla.
Olisi pitänyt olla jo vankka talvi, mutta olikin syksy, — synkkä ja pimeä yö. — Taivas tuolla ylähällä, pään päällä, peittyy pimeyteen niin, että ei oikein näe edes sitäkään; vai eikö muutoin saattane katsellakaan, kun sataa suhuuttaa alinomaa ja hiukkaakaan taukoamatta. Ei se ole suoraa, rehellistä sadettakaan, vaan semmoista hienon hienoa vesi-utua, joka tunkeutuu joka paikkaan ja läpäisee kaikki. Tuulen mukana sitä vaan yhä tulee tuolta kaukaa edestäpäin — mistä asti tulleekaan. Ensin se sade lioitti matkustajan päällystakin, sitte kärryissä olevan jalkopeitteen, aikoneekohan koko ruumiin liuokseksi laittaa? Nyt nuo pienen pienet vesipisarat, vihuripuuskan voimasta, kaivaantuvat matkustajan huopahattuun. Hän tuntee, miten hikinauha otsapuolelta vettymistään vettyy.