Hävytön teko.
Simolan Pokka, oli kaikkein paras hevosmies koko Karjalassa. Sen tiesi, jollei juuri koko maailma, niin kumminkin koko se paikkakunta, jolla Pekka asui, aina Kelvänjoesta Maanselkään ja Keyrityn soista Vihurinvaaraan asti. Tiesivätpä sen herrasmiehet ja sanomalehtien lukijat edempänäkin, niinkuin Joensuussa, Kuopiossa ja itse Kajaanissakin. Koistis-Kaaprohan se kyllä kehui osaavansa sekä opettaa että ajaa yhtä hyvin kuin Simolan Pekkakin; mutta mitäs niistä Kaapronkaan puheista.
Totta se oli, että hyvästi se juoksi Koistisenkin liinakkotamma, ja puhdas oli jalan nousu hiirakollakin, mutta konstikos oli niiden juosta, kun olivat sitä kuuluisata Karvion oriin alaa. Olisivatpahan olleet tavallisten työhevosten varsoja, niin olisi nähty se juoksu. Koistinen vaan kuitenkin kehui, mutt'eipäs hirvinnyt mies ottaa opetettavakseen Rahikaisen paria. Ei hirvinnyt, vaikka olisi saanut toisen niistä ihan omakseen ja koko iäkseen vapaan markkina-asunnon ja muonan — Kuopiossa käydessään. Niin olisi saanut, kun vaan olisi koulinnut ne yhtä hyviksi menemään, kuin sen pitkän Nilsiäläisen kehuttu pekuna.
Olisipahan tarjottu Simolan Pekalle semmoiset etuudet, niin eiköhän tuo Nilsiäläinen olisi saanut pitkää nenää ja Pekka kerrankin oikeaa omantakeista juoksijaa. — Ei kukaan kuitenkaan tarjonnut hänelle mitään, ja milläpäs sitä köyhä torppari olisi kelpo hevosta kyennyt itselleen hankkimaan? Niin se kuitenkin totuudessa oli, että Koistis-Kaaprolta meni sivu suusta hevosmiehen kunnia, niinkuin oli mennyt henttukin ja Pekka ne kummankin sai, vaikka olikin Koistinen rikas. Hävytöntä se kuitenkin oli, jotta Koistis-Kaapro kehtasi sillä tavoin miehuudestaan kerskailla. Mies on olevinaan hevosmies, vaikka ei hänen opettamillaan hevosilla ole yhtään ensimmäistä palkintoa vielä saatu; eikä ole itse ohjaksissa ollessaan jaksanut edes toistakaan irti ottaa.
Pekka siihen sijaan oli ajanut ensimmäiset palkinnot jo kolmella opettamallaan oriilla: pappilan "Tuimalla", Sadeniemen "Hurjalla" ja Kiprun "Piijulla." Sillä hän ihan varmaan olisi yksin tein ottanut toisenkin palkinnon, kun se on niin sitkeä hevonen, mutta eivät olleet antaneet herrat toista kertaa ajaa. Mitäpä niistä vierasten hevosista kuitenkaan hyötyi! Toista olisi, kun olisi ollut oma syöttiläs, mutta ei ollut muuta omaa kuin netkaselkäinen, pattijalka ruuna.
"Kunpa saisi kerrankaan omakseen oikean hevosen tahi hevosen alunkaan! Kunpa saisi tuommoisen, kuin oli varsa Pietilän isännällä! Kunpa saisi — mutta mitenkäpäs sen sai!"
Sitä mietti Simolan Pekka melkein päänsä puhki koko kesän. Viimein hän keksikin keinon. Hän näet tarjosi Pietiläiselle koko torppansa varsasta ja eläkkeestä.
Nauraen suostuikin Pietiläinen kauppaan, mutta käski Pekan ensin ajattelemaan asiaa "kahdesti päänsä ympäri." Pekka sanoi siihen: "jo minä olen kaikki valmiiksi ajatellut, jotta ei muuta, kuin lyö kättä." Silloin se kauppa syntyi. Pekan emäntä pani kyllä kovasti vastaan, mutta mitäs hänellä oli miesten asiain kanssa tekemistä ja mitä hän niistä ymmärsikään.
Lapsihan hän vielä olikin. Mitä sitä asioista ymmärtää kahdeksannellatoista ollessaan! Kauppakirjat tehtiin ja kiinnitettiin käräjissä Pietilän taloon eläke; ja sillä hyvä.
Koistis-Kaapro sanoi, että hän olisi niin hyvämaisesta torpasta antanut vaikka kaksikin parasta juoksijaansa ja vielä päälliseksi kotoaan koko pienemmän puolen Pekalle asuttavaksi ja olisi hoitanut koko perheen, tulipa heitä sitte enämmän tahi vähemmän. Oikein hän pyytämällä pyysi ja rukousti Pekkaa purkamaan kauppaansa Pietiläisen kanssa ja antamaan torppaansa hänelle.