"En", vastasi poika hiukan mietittyään, "ei siellä järven pohjassa muuta ole, kuin kiviä ja soraa".
"Niin, paljasta soraa ja kiviä siellä vain on", myönsi Marjetta, "mutta kuitenkin syöksyy moni syvyyteen ja vasta liian myöhään huomaa pettyneensä.
"Miksi ne sitten sinne hyppäävät", kysäsi Jeriko?
"Siksi, että alaspäin on helpompi mennä, kuin ylös todellisia tähtiä kohden", selitti äiti, "ylöspäin ei näet siivittä voi kukaan kohota".
"Mutta ethän silloin sinäkään voi ylös tähden tykö mennä", lausui poika korkeuteen silmäillen?
"Voin", vastasi sairas, "kyllä minä voin, sillä minä olen saanut uskon kautta toivon siivet ja niillä siivillä voipi synnin merestä kohota paljoa korkeammallekin, kuin tähtitarhoihin".
"Eihän sinulla ole siipiä," väitti poika.
"On, vaikka sinä niitä et vielä näe, etkä ymmärrä," selitti äiti, "ja minä luulenkin kohta kohoavani teidän tyköänne tuonne ylös." — Hetkisen kuluttua jatkoi hän: "lupaapas minulle Jeriko, ett'et rupea koskaan tavoittelemaan syvyydessä päilyviä tahteja, vaan pyrit aina valoa kohden."
"Kyllä, jos minulla vain siivet olisi," lupasi lapsi.
"Siivet, joita tarkoitan, sinä kyllä saat aikanasi, jos itse tahdot ja tahdothan sinä?" lausui äiti.