"Älkää nyt äiti-kulta taas tyhjästä toruko," sanoi Tiina, iskien Annille silmää, "kyllähän se poika pian takaisin tulee, jahka vain ensi säikäyksestään selviää." Sitten tiuskasi hän lähimmälle hatasarvelle "vat siihen" ja kyyristihe heruttelemaan Mansikkia. Sikke-muorinkin ruppastuuli haihtui vähitellen ja unohtui kokonaan, kun hän lehmisavun lähellä keksi paimenen kontin.
"Kyllä herra on täksi kesäksi saanut toimekkaamman paimenen, kuin viime kesäinen oli," sanoi Sikke-muori mielihyvillään. "Katsokaas, miten paljo rössyä se jo ensi päivänä on kotiin tuonut! Vispilä on, kuin ollakin pitää, hierin tulee tuosta hyvä, mutta nuo tohvelin tapaiset eivät ole mistään kotoisin. —"
Kentiesi olisi ämmä enemmänkin Jerikoa ylistellyt, jollei Karja-Anni siinä samassa tuskasta parkaisten olisi hypähtänyt ylös ja kaatanut vieressään olevaa maitohinkkiä, joka kaikeksi onneksi vielä oli tyhjä.
"Herr'estä ja varjele!" siunasi Sikke-muori ja alkoi udella: "mikä sinulle tuli Anni? — Vastaa hyvä lapsi; mikä se oli? Saitko sinä kohtauksen — no vastaa nyt jotain?"
"En, en, vaan tuo — tuo puri minua," sopersi Anni pelosta vaaleana ja vapisten osotti hän vieressään olevaa käärmettä.
"Mikä? Sano Herran nimessä mikä?" huusi hätään rientävä Tiinakin melkein yhtä säikähtyneenä, kuin Karja-Anni itsekin.
"Käärme, käärme," huokaili tyttö tuskissaan. "Ettekö näe; tuo kyy paholainen tuossa?"
"Voi hyväinen aika! Ja nyt sinä kuolet, kuin Viikunan vasikka viime kesänä," lausui Tiina osanottavasti.
"Niin, niin, jos ei apua saada. Voi, voi! Kuolla näin nuorena! Voi tokiinsa, enkähän minä vielä ole valmiskaan — ja entäs Lauri sitten —" tyttö hyrähti itkuun.
"Eikä ole edes lähimailla käärmeen jälen katsojaakaan," toimitti Tiina säälitellen.