"Hupsista pussiin ja pussin suu auki! Mitenkähän olisi sen päälle sattunut polkasemaan, kyykkämyisissäänhän hän oli koko ajan," arveli Sikke-muori hyvin viisaan näköisenä.
"Miten lienee niehentäytynyt, sillä sehän on kai ihan varmaa, jott'ei käärme itsestään ole pihtiin tunkeutunut," intti Pekka yhä.
"Kukas sen siihen olisi pannut?" kysyi Anni ylönkatseellisesti ja aivan terveenä tuli hän nyt, vankeudestaan päässeenä, luultua kyytä lähemmin tarkastelemaan. Sikke-muori katseli sitä myöskin ja puhkesi lausumaan: "voi hupakko itseäs! Johan minä sitä arvelinkin — vaskitsahan tuo on koko käärmeesi. — Eihän vaskikäärme ketään pure, eikä se olekaan mato, se vain syö myrkyn pois ruohoista," selitti hän Karja-Anniin kääntyen.
Hiukan nolona myönsi Karja-Anni viimeinkin Pekalle: "en minä sitä enää niin tarkoilleen muista, tunsinko sen juuri pistävän jalkaani, mutta ihan olin pyörtyä, kuin sen näin."
"Niin säikähdyksestä," tuumaili Pekka, "ja toisillakin oli vielä nenän pää pelosta valkeana. Semmoisia hätä kelloja te olette kaikki."
"Kyllä minulla oli todellakin sydän kintaan peukalossa," sanoi Tiina, "mutta kuka kumma sen on mahtanut pihtiin panna?"
"Kukas muut, kuin se pojan heittiö sen olisi siihen tuonut," päätti Anni ja jatkoi innokkaasti "ansaitsisi saada aika lailla koivurieskaa se hylky, kun semmoisen sekamelskan aikaan sai. Ja nyt se herja luultavasti makeasti nauraa kolttoselleen jonkun pehkon kupeessa, kun sai minut niin säikäytetyksi, jotta kuolevani luulin, mutta tulehan kotiin, kyllä minä sinua siitä nauratan, vekkuli!"
"Ole tuossa äystäämättä," kielsi Tiina nauraen, "hyväpä tuo oli, että päästiin kerrankin selville millä kannalla asiasi Laurin kanssa on. —"
"Ole vaiti," tiuskasi Karja-Anni punehtuen ja rupesi työhönsä.
"Kas sitä poikaa vaan," puuttui Sikke-muori puheesen, "se toki ottaa neuvon varteen, eikä unhota, niinkuin viime-kesäinen paimen. Kun oikein muistan, niin minähän hänen käskinkin käärmeen tuomaan kotiin, jos semmoisen yhdyttäisi. — Jos näätte", pitkitti hän unhottaen kokonaan, "ett'ei hän, Luojan kiitos! taikoja tee, eikä loihtia osaa, "jos näätte, käärmeen saa ensimmäisenä paimen-päivänä lehmisavussa poltetuksi, niin saa niiltä, sen kesän varsinkin rauhassa olla. Sitten muori tunki käärmeen tulehen pihtineen päivineen ja haltioissaan, toisten nauruksi teukalehtaen, höpisi polttaessaan: