»Kyllä Herra hulluusta huolen pitää, kattokohot viisahat etehensä.»
Lattialle päästyään hän horjutteli saavin luokse, pisti päänsä ja kätensä hetkeksi kylmään veteen ja lysähti sen jälkeen penkille kokoon kuin märkä rätti.
Jo oli Kallekin lakannut kylpemästä, kuului peseytyvän lauteilla: nosti kahmalollaan kaukalosta vettä kasvoillensa ja käsin naamaansa hangaten päristi huuliansa, niinkuin päristelee joskus hevonen juodessansa.
Kauppiaan jonkun verran toinnuttua pahimmasta väsymyksestänsä hän penkeille katsellen kysäisi:
»Kuhunkas täältä se viisas Salomooni on karonnu?… Vaikken ma oikeen tierä, olisiko mus miestä tällä haavaa hänen arvootustansa selvittämähän.»
»Taisi tulla pako Ephyytiin, niin »Salomolle» kuin löylynlyöjällekin», vastattiin.
»Mones mua on tähän ikähäni jo pyykis pesty. Usiasti olen saanu kokia antamisen ilua, ehkä kumminki usiammin ottanu lahjani lajiinansa takaasin, niinkuu nuo kroppahani sirootetut puukoon arvet sanoomattanikin toristavat. Mutten ma tämmööses tappelus oo ikänä ollut: jotta kun toista pitääsi lyörä, niin ittiä lyö, ja kun ittiä lyö, niin sen pitääsi toisehen koskia.»
* * * * *
Saunasta tultuaan ja syötyään emännän antaman iltasen Kalle nakkasi kontin hartioillensa, otti orsilta muutamia päreitä käteensä ja palasi jälleen saunaan. Puhallettuani! hiilloksesta tulen päreeseen hän pisti sen kiukaan rintaan, riisuutui alasti, pesi alusryysynsä ja ripusti ne tangolle kiukaan päälle kuivamaan. Otti sitten äimän hattunsa vuorista ja alkoi kuroa mummolta saamaansa paikkatilkkua takkinsa kyynärpäähän.
Viimein hän kallistui lattialle tuomilleen oljille alastomana maata ja nukkui pian raskaaseen uneen. Oli harrasta, kylvyn jälkeistä saunahiljaisuutta, ei edes äskeisen kuumuuden pyörryttämä sirkka jaksanut laulaa kiukaan kolossa. Ainoastaan silloin tällöin tipahti laudepohjasta suuri vesipisara raskaasti karsinamultaan.