»Joko lähdetään? Minä jo isännältä hevosen pyysin.»
»Ei vielä, ei vielä, Kalle — sitten ensi lauantaina. Minä muuten vain pyörähdän kirkossa — rippikirkossa; pääsen tuon miehen hevosessa jonkun matkaa. Jää hyvästi, Kalle!» vastasi Anna hätäisesti ja juostuaan kärryille kiiruhti sulhastansa:
»Aja, aja, anna mennä!.. Eikö nyt Isoaholassa ollut parempaa hevosta?»
Kallen kasvoilla kuvastui surkeaa pettymystä, mutta Annan lähtö tapahtui niin pikaisesti, että hän ei ehtinyt kysyä enempää, jäi vain portille mummon ja palvelustytön kera katsoa tollottamaan tyhmistyneenä lähtijäin jälkeen.
»Siellä sitä nyt viedään — morsiantasi», sanoi mummo, kun ajajat jo olivat edenneet hyvän matkaa suoralla tiellä.
»Viedään — minne?» kysyi Kalle.
Palvelustyttö purskahti nauramaan, mutta mummo sanoi vakavana:
»Vielä hän kysyy… Pappilaan viedään, kuulutuksille.»
Kalle älähti kuin satutettu, tempaisi pihassa olevan saavin korvista korennon ja lähti juoksemaan menijäin jälkeen. Portille jääneet koettivat huutaen ja käsiänsä huiskuttaen varoittaa ajajia, mutta nämä olivat jo niin etäällä, etteivät kuulleet heidän huutoansa. Oskarilla ei ollut erikoista syytä katsoa taaksensa ja Anna ei uskaltanut, sillä hän arvasi, että Kalle on portilla katsomassa heidän jälkeensä, eikä hän tahdo nähdä sitä. Kun hän kuitenkin vihdoin vilkaisi jäljellensä kuin varkain, pääsi häneltä säikähtänyt huudahdus:
»Herra Jumala!… Kalle!»