Metsävalkea arvellaan erään laajoilla aloilla hyvin tunnetun mielipuolen, n.s. Juttu-Kallen sytyttämäksi, ja antanee tämä teko asianomaisille vaivaishoitoviranomaisille aihetta nostaa nyt kerta »juttu» itseänsä Kallea vastaan, rajoittamalla hänen kulku vapauttansa sikäli, että moiset onnettomuudet ainakaan hänen aiheuttaminansa eivät enää uudistuisi.»
Öisin, tuulen tyynnyttyä voitiin tulen voimaa jonkun verran hillitä, mutta vasta viikon lopulla ukkospilven rankkasateineen kuljettua seudun yli, saatiin se lopullisesti kukistetuksi.
* * * * *
Eräänä päivänä muuan jälkisammutustyössä toimivista miehistä, kulki kulon polttamaa, maata myöten kotansa päin. Parin virstan päässä kylästä hän huomasi mustalla palolla vihreän suopataman. Sammuttaakseen janoansa hän tarkasteli patamaa, olisiko siinä lähdettä tai muuta veden saantipaikkaa. Siinä katsellessansa hänen silmiinsä pisti nevalle päin kaatuneen, kuivaneen kuusen juurien alta vaalenneita luita, joita hän ensi näkemältä arveli jonkin suohon vajonneen eläimen jätteiksi. Mutta lähemmin tarkastettuaan hän hieman kammahti: luiden joukossa näkyi ihmisen pääkallo, jossa oli jäljellä vielä osa mustaa, pitkää tukkaa. Mies painoi paikan mieleensä ja kiiruhti viemään sanaa löydöstänsä Jylhänmäkeen.
Kun Isoaholan Pekka tuli Jylhänmäen isännäksi, hän ensi töikseen hajoitti vanhat huoneröttelöt ja rakennutti sijaan uuden, komean kartanon. Mutta Hilma-vainajan aitan hän oli jättänyt koskemattomaksi kuin jonkin pyhäinjäännöksen; vain uuden katon oli siihen omin käsin naulannut. Sinne, omaan aittaansa vietiin nyt nevalta tuodut vainajan luut ja asetettiin valkoisen liinan alle ruumislaudalle, joka siellä entisellä paikallansa oli jo vuosia odotellut.
Kun sitten vainajan puoleksi lahonneet jätteet oli suurin juhlallisuuksin ja melkein koko pitäjän väen kutsumattomana saattojoukkona osaa ottaessa kätketty maan poveen ja Pekka pitänyt suurenmoiset hautajaiset, teetti hän kaupungissa kaksi kivipatsasta. Niistä hän toisen pystytti haudalle ja toisen, yksinkertaisemman, Hohon sydänmaan kulopalolle sen suopataman laitaan, josta vainajan luut oli löydetty.
Vielä tulevienkin sukupolvien aikana pysähtyy yksinäinen metsämies tai marjanpoimija lukemaan tämän patsaan rintaan hakattua kirjoitusta:
Hilma
Joonaan tytär
Jylhänmäki
kuoli tässä heinä-
kuussa vuonna 18—
XVI
Virmaalan talon pienessä pihanpäätupasessa, lähellä kirkonkylää, viettivät entiset jylhänmäkeläiset huutolaisina jouluaatto-iltaansa. Pöydän ääressä tuikkulampun himmeässä valossa Saara luki ääneen joulusaarnaa. Joonas loikoi sängyssä selällään, silmät ummessa, kädet taivutettuina niskan alle, ja Kaisu oli nukahtanut penkille pitkäkseen, aapinen kädessä.