Kun Leena kolmannen kerran oli sekoittanut korttinsa ja ladellut ne pöydälle, jäi hän otsa, rypyssä isoksi aikaa äänettömänä katsomaan lehtiin. Viimein hän liitti kätensä ristiin, kohotti pikimustat silmänsä akkunasta taivaalle ja huudahti omalla kielellänsä:
»Oi, sihko Deevel, jelepa komunengo kenta meribosta!»
Antamatta sanallakaan tietoa ennustuksen tuloksesta. Leena kokosi kortit taskuunsa, eikä Hilma selvitystä liioin kaivannutkaan. Kuu povaaja sitten hyvästeli, pusersivat molemmat naiset toistensa kättä sellaisin tuntein, että he nyt näkevät toisensa viimeisen kerran.
IV
Jylhänmäen eteistuvan laipion rajassa risteili suuri kiiltävänsininen kärpänen, napsautteli silloin tällöin ruumiillansa aikoinaan valkeaksi maalattuun kattopaperiin, johon vuotanut sadevesi oli kirjaillut ruskeita, kummallisen muotoisia kuvioita, ja istui viimein ovensuusängyn päätylaudalle levähtämään. Suurilla liikkumattomilla verkkosilmillänsä se katsoa, parritti uhkaavan näköisenä sängyssä makaavan talon pojan, Kallen, kalpeihin kasvoihin, ja alkoi hetken kuluttua liikutella lyhyitä tuntosarviansa, ikäänkuin ilman hajua tunnustellen. Kuopi sitten tyytymättömänä etujaloillaan niskaansa, oikoi takaisillaan siipiänsä ja lentää hyrähti sivuseinällä olevan sängyn kirjavalle karttuunipeitteelle, jonka alla nukkui Hilma, pikku tyttönen kupeellansa. Kyyhöttäen hetkisen peitteellä, matalana kärpänen lennähti lyhyen välimatkan, aivan kuulumattomasti ja istahti Hilman kattoa kohti piipottavan terävän nenän päähän, alkaen tunkea, imutorveansa ihon sisään.
Vuoteen vierellä istuva talon emäntä karkoitti kättänsä huiskuttamalla kärpäsen varovasti, melkein arkaillen pois, jonka jälkeen se alkoi vainota lattialla auringon paisteessa loikovaa Mustia, kuten pääskynen narraa, kissaa.
Ollen nukkuvinaan Musti hiukan raoitti toista silmäänsä ja asetti hampaansa irveen iskuvalmiiksi. Joka kerta kun kärpänen läheni vaarallista pyydystä ja koira äkillisellä liikkeellä tavoittaen kiusaajaansa suuhunsa loksautti kuuluvasti yhteen suuria leukojansa, vavahti emäntä lentäjän puolesta. Hän tunsi suurta helpotusta, kun kärpänen viimein istui seinälle akkunan pieleen ja alkoi kiukuissaan kihnuttaa etujalkojansa vastakkain.
»Taitaa olla ilmassa ukkosen enteet, kun ovat nuo kärpäset niin äkäisiä», huomautti Kallen sängyn sivulla liinasillaan istuva isäntä.
»Eivät ole ukkosen ennustajia nämä», vastasi emäntä varmasti.
Isäntä nousi seisaalle ja käsi ojossa alkoi virsuilleen hiljaa hiihdätellä akkunaa kohti.