Vanhukset nostivat eteisestä saavin korennossa olalleen ja lähtivät niityn laidassa olevasta lähteestä, vettä noutamaan.
Jonkun aikaa heidän mentyänsä sattui eteistuvassa harvinainen, vaikka ei suinkaan ennen kuulumaton tapahtuma. Hilma, joka päiväkausiin tuskin oli kyennyt sormeansa, liikauttamaan, ponnahti yhtäkkiä sängyssä istualleen kuin jonkin salaisen voiman tempaisemalla. Hämmästyneemmän näköinen hän tuskin saattaisi olla herättyään haudassaan tuomiopäivänä, kuin nyt katsellen ympärilleen kuumehoureisilla silmillänsä. Hetkisen istuttuaan hän hiljaa, hyvin hiljaa nosti peitteen päältänsä ja varovasti, miltei kuulumattomasti! laski jalkansa lattialle, ikäänkuin peläten liikkeillänsä herättävänsä jonkun. Seisten sängyn vieressä pitkine valkeille pahoillensa hän taas aavemaisesti tähyili kaikille puolin. Huomattuaan sängyssä nukkuvan lapsen hän hätkähti kuin olisi äkännyt käärmeen. Kumartuen pienoisen yli hän tuijotti lapseen ja sipaisi tuskaisena kädellä otsaansa, niinkuin olisi tahtonut palauttaa muistiinsa jotakin hyvin kaukaista, unohtunutta asiaa. Yhtäkkiä hänen silmiinsä leimahti mielipuolisuuteen vivahtava, kamala tuli, hampaat kiristyivät yhteen, kaulajänteet pingoittuivat kuin kanteleen kielet ja nyrkkiin puserrettu käsi alkoi hitaasti kohota ylös, niinkuin hän olisi voimiaan äärimmilleen ponnistaen jännittänyt hyvin jäykkää jousta. Saatuaan kätensä olkapään tasalle näytti siltä kuin hän aikoisi iskeä nyrkkinsä nukkujan sydämeen.
Juuri siiloin — sattumaltako, sallimastako — lapsi avasi silmänsä. Käsittäen unimielissään leikiksi äitinsä uhkaavan asennon hän hymyillen ojensi ylös kätensä.
»Äiti, äiti — tykkyyn, tykkyyn.»
Aivan kuin pienten sormien nenistä olisi virrannut vastaista, puoleensa vetävää sähköä äidin silmien salamoivaan ukkospilveen hän levitti kätensä ja äkillisellä, hurjalla, liikkeellä tempasi lapsen syliinsä, painaen sitä rajusti rintaansa vasten. Hillittömän tunteenpurkauksen jonkun verran heikettyä hän näytti aikovan ulos lapsi sylissä, mutta laski kuitenkin tytön vuoteelle ja käsi kuumeisella otsalla sanoi hätäisesti, honottavalla äänellä kuin unissapuhuja:
»Äidin on kuuma, äiti menee ulos jäähdyttelemään.
Älä itke, kyllä äiti tulee pian takaisin.»
Nyökäyttäen lapselle päätänsä äiti lähti, vilkaisi ohimennen ovensuusängyssä nukkuvaan veljeensä ja sulki oven lukkoon jälkeensä.
Musti, joka epäluuloisena oli nurkastansa seurannut houreisen outoja eleitä, kapsahti akkunaa vasten katsomaan, vingahti ja ryntäsi ovea vasten, mutta kun ei saanut sitä auki, alkoi se levottomana kävellä ympäri lattiaa.
Kun veden hakijat melkein heti Hilman lähdettyä palasivat kartanolle, laskivat he saavinsa maahan ja pysähtyivät henkeä pidättäen kuuntelemaan metsään päin etenevää, hiljenevää töminää.