Isännän jatkaessa syöntiään kertoi emäntä Hilman etsinnästä.
»Olleet hakuhommissa koko illallisen iltaa ja tänään aamusta varhain. Siellä ovat parhaillaankin eväineen — saaneeko häntä sitten enää koskaan elävänä nähdä, lapsiraukkaansa. Vaan ehkäpä se oli näin parhaaksi ylhäältä nähty.»
»Ei tämän taivaan alla Hilmaa elävänä nähdä», sanoi Joonas odottamattoman jyrkästi.
»Mitenkä niin?»
»Ei se sarvipää ole onnen huvikseen huudellut.»
»Sarvipää?»
»Eikä ne itkut ole ilon enteitä.»
»Mitkä itkut?»
Joonas kertoi huuhkajan huhuilemisesta ja kuinka hän Haukkavuorella ukkosen jyristessä oli kuullut selvää itkua yli myrskyn pauhun.
»Voi, laupias luoja!» huokasi emäntä ja liitti kätensä ristiin. »Jos nyt tuo Kalle vielä nukahtaa — ja nukahtaahan se — niin sitten sitä mekin olemme lapsettomia, katoamme vuorollamme kuin lahot kannot, jättämättä jälkeemme ainoata vihreää vesaa.»