»Onhan se poika siellä Ameriikassa, Ville», lohdutti isäntä.
»Se on sekin siellä niin kaukana merien takana, melkein kuin iankaikkisuudessa.»
»Onhan sinne vellivesi väliä», myönsi isäntä.
»Vaan entä jos Hilmaa ei löydy lopultakaan, jos ei edes sen ruumista saa siunattuun multaan, niin siinä se vasta paikka on.»
»Löydettävä se on. Jos ei oman kulman apu auta, niin on vietävä kuulutus kirkkoon, on nostettava jalalle koko pitäjän väki», sanoi isäntä varmasti, nuoli lusikkansa ja nousi kylläisenä pöydästä.
VII
Hitaasti ja vähin äänin kulkee etsijäin joukko Hohon sydänmaalla. Terävin, pelokkain katsein pälyen ympärilleen hakijain askeleet ovat epävarmat, ikäänkuin pelkäisivät joka hetki astuvansa etsittävänsä ruumiille risukoissa ja korkeassa kanervikossa. Kuta syvemmälle sydänmaahan tunkeudutaan, sitä toivottomammalta näyttää päämäärän saavuttaminen; rannattomaan erämaahan hajaantuneena etsijäin joukko hupeni kuin pisara mereen.
Vähitellen alkoi hakijain kesken kiteytyä varmuudeksi arvelu, että Hilma ei voi kuulua enää elävien joukkoon. Tämä ajatus ja lisäksi vanhusten ihmeelliset tarinat metsänpeittoon kadonneista ihmisistä ja eläimistä aiheuttivat sen, että yksi ja toinen herkkäuskoinen alkoi epäluuloisin silmin katsella kaikkea vähänkin tavallisuudesta poikkeavaa. Valkoiselta hohtava kivi saattoi kauempaa katsoen haahmoutua istualleen kuolleeksi, valkopaitaiseksi naiseksi, pää syliin nuokahtaneena, ristiin liitetyt kädet polvien ympärillä. Tyvestä kurjenpolvelle kasvaneen puun pitkä kanto näytti rukoukseen polvistuneelta ihmiseltä, tuulen leyhäyttämä lehvä valtoimina hulmahtavilta naisen hiuksilta.
Kuitenkaan ei ehdottomasti tarvinnut olla näin, saattoihan kadonnut olla luonnollisessakin olossaan jonnekin kätkeytyneenä. Mutta jos pääsiäisyönä navettaan hiipinyt noita — kuten se entinen jalkansa menettänyt talon emäntä — voi hädän tullen naamioitua taikoksi, jos Tilusen lehmä kaavautui honganpökkelöksi aukealla aholla, niin yhtä hyvin Hilma voi olla muuttuneena miksi hyvänsä noista kummallisen muotoisista kivistä tai kannoista; siksi oli parasta olla niitä koputtelematta, parasta olla lausumatta varomattomia sanoja niiden läheisyydessä.
Vihdoin etsittävä tavalla tai toisella oli läsnä kaikkialla. Kun joku mainitsi nenäänsä löyhkäävän ikäänkuin hautuumaan hajua kuumana kesäpäivänä, alkoivat monet muut ilmaa nuuskittuaan tuntea sieraimissaan outoa kalman katkua.