»Niistä pukin jäljistä en pane sormeani kirjan päälle; Saara väittää, että ne olivat lampaan jälkiä», sanoi Joonas.
»Toivokaamme, että niin olisi ollut. Historiat kertovat meille pukin sorkasta ihmeellisiä asioita — te kai ymmärrätte, mitä minä tarkoitan?»
»En — en oikein tajua.»
»Minä en tahtoisi sälyttää kiviä teidän ennestäänkin raskaan kuormanne päälle, mutta totuuden julistajana minä en voi salata teiltä, että Jumala käsittämättömässä viisaudessaan antaa ihmisen toisinaan saatanan haltuun. Siitä on meille hurskas Joob elävänä esimerkkinä.»
»Hurskas… saatanan haltuun!… Mitä viisautta siinä on? Minä läjäyttäisin korvalle sitä ihmistä, joka antaisi viattoman linnun elävänä kiiluvasilmäisen kissan kynsiin. Ja jos rovasti tarkoittaa, että Hilma… niin minä en usko sitä, en usko», väitti Joonas kiivastuneena vastoin omiakin entisiä mielipiteitänsä. »Hilma oli hurskaampi kuin…»
»Kuin kuka?»
»Kuin me molemmat vanhat yhteensä.»
»So-so! Tämä puhuu toista», sanoi rovasti nuhtelevasti kirkonkirjaan viitaten.
»Tuossa kirjassanne näkyy vain muutamien ihmisten julkiset synnit, mutta siinä ei näy kyyneleitä, joita niiden syntien tähden on vuodatettu. Jos Hilma lie ollut saatanan vallassa, niin on hän ollut näiden neljän viime vuoden aikana, mutta nyt hän on siitäkin pahasta päässyt.»
»Mistä pahasta?»